YLÖSNOUSEMUKSEN SISARUS-SKANDAALIT



Daniel C. Peterson
Äskettäin otin käteeni uudelleen Stephen T. Davisin kirjan Risen Indeed: Making Sense of the Resurrection [Tosiaankin ylösnoussut: Miten saada järkeä ylösnousemukseen]. Se on mieleenpainuva kirja ja sillä on ilmestymisensä jälkeen ollut keskeinen vaikutus ajatteluuni. Davis, joka on filosofian Russel K. Pfitzer professori Claremontin McKenna-collegessa Kaliforniassa, väittää, että "kristityt ovat alyllisten oikeuksiensa rajoissa uskoessaan, että Jeesus nousi kuolleista". (2) "Kirjan teesi", hän selittää, "on, että kaksi kristillistä ylösnousemuksen väittämää - nimittäin se, että Jeesus nousi ruumiillisesti kuolleista ja se, että me kaikki nousemme kuolleista - ovat puolustuskelpoisia väitteitä." (3)

Nyt Risen Indeed -teosta lukiessani jotkut osat siinä näyttävät minusta antavan valaistusta uskonpuolustamisen tehtävään, luonteeseen ja haasteisiin yleisemminkin.
Davis selittää, että hän ei ole tekemässä "kovaa uskonpuolustusta", kuten hän sitä kustuu, jossa yrityksenä on todistaa uskonnollinen väittämä todeksi. Pikemminkin hän tekee "pehmeätä uskonpuolustusta", yrittäen osoittaa, että uskonnollinen väittämä on uskottava, järkeenkäypä ja puolustettavissa oleva. Minusta tämä tuntuu hyvin tärkeältä erotukselta.

Tämän lisäksi katson, että kristillisen teismin perustavien ja olennaisten väittämien osalta yleensä ja palautuksen väittämien osalta erityisesti juuri tätä todistusvoimainen asetelma tukee - ja pidän suuresti mahdollisena, että tämä on täsmälleen se olosuhde, missä todistusvoimaisen asetelman on jumalallisesti suunniteltu pysyvän aina tuomiopäivään saakka. Jos noiden väittämien puolesta puhuvat todisteet olisivat yhtä ratkaisevia kuin todistukset geometriassa, ei meille jäisi mitään merkityksellistä älyllistä vapautta. Ei voisi olla mitään "mielipiteitä" siitä, olisivatko vaikkapa kolmiot ABC ja DEC yhtenevät, sen jälkeen kun perustellut todisteet on esitetty ja oikein ymmärretty, osoittamaan että ne ovat yhtenevät. Persoonalliset, omakohtaiset näkökulmat asiaan ovat merkityksettömiä tuossa vaiheessa.

Samoin jos Jumala ilmaisisi itsensä suorasukaisella ja ratkaisevalla tavalla, hän tuhoaisi vapautemme, niin musertava olisi tuo ilmestys. Tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard (k. 1855) ilmentää tämän näkökohdan mieleenpainuvasti teoksessaan "Filosofisia muruja", käyttäen vertausta kuninkaasta ja neidosta. Miten kuningas saattaisi ilmaista rakkautensa alhaista syntyperää olevaa neitoa kohtaan - huomioiden tuon suuren aseman, arvon ja varallisuuden kuilun heidän välillään - tosiasiassa pakottamatta ja murskaamatta häntä? Olisivatko neidon tunteet, vaikka niitä näyttäisikin olevan, aitoja tai vilpittömiä? Kuninkaan pulmana on: "pidättäytyminen tuomasta itseään ilmi tietäisi rakkauden kuolemaa, itsensä tuominen ilmi rakastetun kuolemaa." Kuninkaan ainoana mahdollisuutena lopulta on kosiskella neitoa epäsuorasti, laskeutuen hänen tasolleen palvelijan hahmossa. (Ajatelkaapa tästä näkökulmasta, niinkuin Kierkekaardin tarkoituksena olikin, Jumalan kuolevaisen Pojan tuloa maan päälle). (4) Tässä ei ole kuitenkaan kyse pelkästä päällysvaatteen vaihdosta. Ollakseen vakuuttava palvelijana, kuninkaan oli todella toimittava kuten palvelija toimii. (5)

Niinpä todisteiden osoittamiseen kristillisyyden ja mormonismin väitteille ei ole pakkoa olemassa. Tosiasiat antavat tilaa epäilylle ja jopa oikeuttavat sen.

Olen kuitenkin pitkään pitänyt kiehtovana ja hämmentävänä oivallustani, että itse vaikuttavana pitämäni todisteaineisto tulee usein täysin torjutuksi sellaisten ihmisten taholta, joiden järjenkäyttökyvyt eivät näytä mitenkään puutteellisilta eikä luonteenlaatu vajaalta. (En lue tässä pohdinnassa mukaan niitä, jotka yksinkertaisesti elävät, oli se sitten tietoista tai ei, mieluiten jumalatonta, tai käytännöllisesti katsoen jumalatonta, syntistä elämää. Sellaisia ihmisiä on olemassa. Olen henkilökohtaisesti tutustunut aika moniin heistä - apateisteihin, joksi joku nokkela on joitakin heistä kutsunut - mutta he eivät minua tässä liikuta. Heidän vastustustaan uskoa ja omistautumista kohtaan ei ilmeisesti voiteta tutkielmalla tai todistelulla.)

Minulla on mielessäni edustavana näytteenä aiheesta jota käsittelen, tietty henkilö - älykäs ja sanavalmis, uskostaan etääntynyt myöhempien aikojen pyhä - joka ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi minä pidän Mormonin kirjan silminnäkijöiden todistusta niin vakuuttavana. Hän ei näe minkäänlaista merkittävää todistusarvoa siinä, mitä heillä on sanottavana. Sitä vastoin minä en voi kertakaikkiaan ymmärtää hänen kykenemättömyyttään käsittää heidän avoimesti vilpittömien silminnäkijäkertomustensa seuraamuksia. Puhuimme toistemme ohi niin kauan, että lopulta luovuimme yrityksestämme.

Monien vuosien havainnoinnin perusteella minulle on selvää, että päätökset siitä, millaisten todisteiden annamme vaikuttaa ajatteluumme politiikasta, uskonnosta ja muista painavista aiheista, tehdään paljon laajemmassa yhteydessä kuin tämä tai tuo rajattu todistelu. Stephen Davis, joka tosiasiallisesti päätyy samaan johtopäätökseen, ilmaisee asian hyödyllisellä tavalla: "Kaikki ihmiset tulkitsevat kokemuksensa tietyssä filosofisessa viitekehyksessä", hän kirjoittaa:

  • Monien ihmisten filosofiset olettamukset sulkevat pois uskon Jumalan olemassaoloon ja ihmeiden mahdollisuuteen. Tällaiset ihmiset oletettavasti eivät torju ylösnousemusta sen vuoksi, että sitä puoltavat todisteet puolueettomasti ajatellen olisivat heikkoja. Näyttäisi olevan lähempänä totuutta sanoa, että heidän sitoutumisensa naturalismiin antaa heille ylösnousemuksesta näkemyksen, jonka mukaan sitä puoltavan todistusaineiston on oltava heikko. Aivan varmasti, jos ylösnousemus ei olisi olennaisella tavalla ihme (jos se olisi vaikkapa enemmän ristiinnaulitsemisen tapahtuman kaltainen), harvat järkevät ihmiset epäilisivät sitä. Naturalistit torjuvat ylösnousemuksen lähinnä siksi, että se ei sovi yhteen heidän maailmankuvansa kanssa. Ylösnousemuksen luonne perusteiltaan ihmeenä pakottaa heidät jättämään huomiotta sitä puoltavat todisteet huolimatta heidän kykenemättömyydestään selittää mitä tapahtui ja miten opetuslapset päätyivät uskomaan ylösnousemukseen. (6)

Hyvin harvat kieltävät Jeesuksen ristiinnaulitsemisen historiallisuuden (kommentoin pian jäljempänä lyhyesti niiden näkemyksiä, jotka niin tekevät). Hänen teloituksensa Pontius Pilatuksen toimesta ei sisällä mitään ihmeeseen viittaavaa tai jumalallista. On kiistatonta, että roomalaiset ristiinnaulitsivat tuhansia ja taas tuhansia aivan tavallisia ​​kuolevaisia. Vastaavasti ei ole mitään arvoituksellista siinä, että Brigham Youngin marmoripatsaan sallitaan seisoa United States Capitolin National Statuary Hallissa Utahin osavaltion edustajana - hänen saavutuksensahan olivat julkisia, laajalti tunnustettuja ja ihailtuja, ja, vaikkakin ne varmasti ovat alttiita uskonnolliselle tulkinnalle ja arvostukselle, ne eivät tyypillisesti sisällä kiistanalaisia väitteitä ihmeistä. Sitä vastoin - kuvitteellisesti ajateltuna, tietenkin, koska hän ei koskaan päässyt Utahiin - Joseph Smithin patsaan asettamista Capitoliin ei todennäköisesti koskaan sallita, koska hänelle vaaditun arvostuksen olennaisena osana ovat kertomukset ihmeistä, jotka on joko hyväksyttävä tai tylysti hylättävä.

Tässä kohtaa Stephen Davis tulee jälleen avuksi:
  • Pehmeä ihme, niin sanotusti, on ihmeen luonteinen tapahtuma, jonka uskontoon epäilevästi suhtautuvat skeptikot voivat ilman muuta hyväksyä tapahtuneen, mutta ovat sitten eri mieltä uskovien kanssa sen syystä ja merkityksestä. Toisin sanoen he voivat myöntää, että tapahtuma oli todellinen, mutta kieltävät sen, että se olisi ihme ... Näin ajatellen, jos vaikkapa Jonesin todettiin sairastavan parantumatonta, kuolemaan johtavaa syöpää, niin sitten, kun havaitaan että hän voi hyvin ja syöpä on kokonaan parantunut sen jälkeen kun hän on rukoillut ja paastonnut, voitaisiin tämän tapahtuman sanoa olevan pehmeä ihme. Skeptikot [epäilijät] voivat aina hyväksyä sen, että Jones oli vaikeasti sairas, mutta on nyt terve. He kuitenkin ilman muuta kieltävät sen, että Jonesin toipuminen olisi johtunut Jumalasta tai että se olisi vastoin luonnonlakeja. Toisaalta kova ihme on luonteeltaan sellainen, jota uskonnon epäilijöiden on vaikea selittää luonnonlakien näkökulmasta, ja niinpä he eivät halua myöntää sen tapahtuneen ollenkaan. Jeesuksen ylösnousemus näyttää olevan kova ihme: ei ole todennäköistä, että skeptikot pystyisivät hyväksymään, että se tapahtui (ainakaan tavalla, jolla sitä kuvataan evankeliumeissa), luopumatta epäilystään uskontoa kohtaan. Niinpä johdonmukaisesti epäilystään kiinni pitävien skeptikoiden pakottavana strategiana on väittää, että tapahtumaa ei todellisuudessa ollut ollenkaan. (7)
Pehmeä ihme on erittäin epätodennäköinen tapahtuma, jota sen enempää minä kuin asiantuntijatkaan (kuten lääkärit edellä mainitussa esimerkissämme) eivät pysty selittämään, mutta voin ainakin kuvitella mahdollisen luonnonmukaisen selityksen, tai järjen avulla kuvitella, että joku sellainen on olemassa. Jos pehmeältä ihmeeltä näyttävä tapahtuma onkin itse asiassa ihme, tapahtuman tosiasiallinen selitys kuitenkin on, että se on Jumalan aiheuttama (kuten oli asianlaita kovan ihmeen suhteen). Toisaalta kova ihme on niin suuresti epätodennäköinen tapahtuma, että minä en voi edes kuvitella sille uskottavaa luonnonmukaista selitystä. (8)

Raamatun välittyminen meille muinaisesta maailmasta on Davisin mielessä parhaimmillaan pehmeä ihme. Epäuskoiset voivat hyväksyä - eivät siis voi vakuuttavasti kiistää - että se tulee muinaisesta maailmasta. Mutta heidän ei tarvitse myöntää jumalallista osuutta tässä prosessissa. Hyviä luonnonmukaisia kertomuksia siitä, miten muinaiset raamatulliset kirjoitukset ovat meille välittyneet, on helposti saatavilla. Mormonin kirjan tilanne on varsin erilainen. On todella vaikeaa kuvitella, miten vain puoliksi lukutaitoinen maalaispoika Joseph Smith olisi voinut saada haltuunsa ja kääntää esikolumbiaanisesta Amerikasta peräisin olevan aikakirjan ilman jumalallista apua, joten niiden, jotka eivät usko ihmeisiin yleensä (tai erityisesti Josephin profeetallisiin väitteisiin) on kiistettävä sen muinainen alkuperä. Niinpä, jotta heidät otettaisiin todella vakavasti, heidän täytyy selittää, kuinka itse asiassa tuo aikakirja onkin syntynyt nykyaikana.

"Epäuskoiset", Davis kirjoittaa niistä, jotka kieltävät Kristuksen ylösnousemuksen,
  • eivät todennäköisesti ole vakuuttuneita asemastaan ​​etupäässä sen puolesta esitettyjen todisteiden tai perustelujen vuoksi, vaan siitä syystä, että heidän hyväksymänsä maailmankatsomus edellyttää sitä. Kutsukaamme tätä maailmankuvaa naturalismiksi ja määriteltäkäämme se seuraavien neljän lausuman perusteella:
  1. Vain luonto on olemassa. Sanaa luonto on vaikea määritellä täsmällisesti, mutta sanokaamme, että se on kaiken sen summa, mitä ihminen voi periaatteessa havainnoida tai mitä voidaan tutkia luonnontieteissä käytettäviä menetelmiä vastaavien menettelytapojen avulla. ("Luonto" voidaan ehkä myös määritellä summaksi kaikesta siitä, mikä koostuu aineesta / energiasta - eli fyysisestä maailmasta. Meidän tavoitteidemme kannalta ei ole väliä kumpi määritelmä valitaan.) Näin ollen naturalismi sulkee pois Jumalan, tai vähintään teistisen Jumalan. 
  2. Luonto on ikuinen. Luonto on luomaton asia - ei ole hetkeä ajassa, jolloin sitä ei ole olemassa -luonto ei ole kontingentti. 
  3. Luonto on yhtenäinen. Ei ole luontoon kuulumattomia ​​tapahtumia (esim. ihmeitä) - pikemminkin luonto on säännöllistä, jatkuvaa. 
  4. Jokainen tapahtuma on selitettävissä. Ainakin periaatteessa mikä tahansa tapahtuma voidaan selittää luonnon tai luonnollisten tapahtumien ehdoilla (toisin sanoen selittävin menetelmin, jotka ovat samankaltaisia ​​kuin luonnontieteissä käytettävät menettelytavat). (9)
Yllä kuvaamani henkilö, jonka kanssa kanssa olen keskustellut Mormonin kirjan todistajien todistusarvosta, ei ole ateisti, sikäli kuin tiedän. Käytännöllisesti katsoen hän kuitenkin on ateisti suhteessa mormonismin väitteisiin. Tuosta nimenomaisesta todistaja-asiasta riippumattomista syistä hän on päätynyt siihen, että Jumala ei ole eikä ole ollut läsnä palautuksen perustavissa tapahtumissa. Näin ollen ainakin tässä asiassa Stephen Davisin huomautukset naturalismista ovat täysin kohdallaan myös hänen tapauksessaan.
Jotkut ovat sitoutuneet naturalismiin niin pitkälle, että he tosiasiassa kieltävät Jeesuksen olemassaolon historiassa, mikä minusta, ja käytännöllisesti katsoen kaikista muistakin asialle vakavaa ja jatkuvaa huomiota antaneista, on liian kaukaa haettua. Tuo näkemys kuuluu vähemmistöön ja ansainnee tuskin suurempaa huomiota. Kuitenkin se näyttää olevan hieman leviämässä, joten olen päättänyt käsitellä sitä.

Otetaanpa pohdittavaksi esimerkiksi poikkeuksellisen tuottelias Bart Ehrman - tällä hetkellä uskontotieteen ansioitunut James A. Gray -professori Pohjois-Carolinan Chapel Hillin yliopistossa ja arvostettu Uuden testamentin tutkija, joka on julkaissut lukuisia tieteellisiä teoksia sekä minun laskujeni mukaan ainakin neljä New York Timesin listaamaa menestyskirjaa.
Aiemmin hän oli fundamentalistinen protestantti ja uskoi raamatun erehtymättömyyteen, mutta koska hän ei kyennyt sovittamaan tätä näkemystä tutkimustensa kanssa, hän siirtyi loppututkinto-opintojensa aikana vapaamieliseen kristillisyyteen. Nykyisin hän kuitenkin kertoo: "Olen agnostikko, jolla on taipumusta ateismiin", ja hänen suositut kirjansa ovat kritisoineet perinteisiä kristillisiä perusnäkemyksiä Jeesuksesta ja Raamatusta.

Tämän taustan myötä on todennäköistä, että monet epäuskoiset, kuullessaan että hänen tuleva kirjansa esittäisi kysymyksen oliko Jeesus olemassa?, odottivat hänen vastaavan "ei". Jos he niin tekivät, he kuitenkin varmasti pettyivät. Hänen kirjansa alaotsikko on Historiallinen perustelu Jeesus Nasaretilaisen puolesta, ja tämä on juuri se, mitä hän haluaa esittää. (10)
Ehrman kertoo kirjassaan Did Jesus Exist? [Oliko Jeesus olemassa?], että hän kiirehtii pääsemään käsiksi aiheeseen kuinka Jeesusta alettiin pitää jumalallisena, ja antaa lupauksen, että hänen seuraava kirjansa on omistettu juuri tälle aiheelle. Niin sitten itse asiassa tapahtuikin. (11) Vaikkakin jo tässä osassa hän tarjoaa joitain vihjeitä (mikä tuskin on yllättävää niille, jotka tuntevat hänen työnsä ja samankaltaisen Uuteen Testamenttiin kohdistuvan tutkimuksensa) siitä mitä hän aikoi todistella, hän kuitenkin selittää, että yllätyksekseen hän koki velvollisuutenaan olevan käsitellä ensin vielä kiireellisempää aihetta: Ennen kuin keskustelemme siitä, kuka Jeesus todella oli, meidän on päätettävä, onko hän koskaan elänyt.

Joka viikko, Ehrman kertoo, hän saa kaksi tai kolme sähköpostia, joissa kysytään, oliko Jeesus todellella olemassa. "Kun aloin saada näitä sähköposteja jo muutama vuosi sitten, ajattelin että kysymys oli aika erikoinen, enkä ottanut sitä vakavasti. Tietenkin Jeesus oli olemassa. Kaikki tietävät että hän oli olemassa. Eivätkö tiedäkin?"
Mutta kaikki selvästikään eivät tiedä. Niinpä hän paneutui asiaan ja löysi kokonaisen "kirjallisuuden", niin sanotusti, joka oli omistettu väitteelle, että Jeesus on myyttinen hahmo, joka ei ole sen todellisempi historiallisesti kuin Zeus tai Frodo. Hän tietenkin tiesi käsityksen siitä, että Jeesus oli pelkkää fiktiota, olleen hallitseva näkemys virallisesti ateistisessa Neuvostoliitossa vuosikymmenien ajan, mutta hän oli yllättynyt, että nyt siitä on tullut enemmistön näkemys joillakin alueilla länsimaissa, mukaan lukien jotkut osat Skandinaviaa.

Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden tutkimuksen ammattilaiset sivuuttavat nämä "myytikoiden" [11a: suom. huom.] kirjoitukset, Ehrman sanoo. (Jos oikein kovistellaan, lähes kaikki pitävät niitä - jopa siinä määrin, että he eivät sen enempää ole asialle ajatusta uhranneet - ärhentelevien harrastelijoiden työnä.) (12) Kukaan sellaista tuottaneista, hän toteaa, ei ole koulutettu Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden historian tutkija, jolla olisi asiaankuuluva akateeminen asema valtavirtaa edustavissa laitoksissa. Hän toteaa, että niiden tutkijoiden joukossa, joilla on asianmukainen ammatillinen tausta ja työsuhde "kukaan ei tietääkseni epäile sitä, että Jeesus oli olemassa. ... Lähes jokainen asiantuntija tällä planeetalla on sitä mieltä, että Jeesus oli olemassa."
Aivan ilmeisesti, ja kuten Ehrmankin nimenomaisesti myöntää, pelkästään se tosiasia, että asiantuntijoiden yhteisymmärrys ylivoimaisesti - todellakin yksimielisesti - julistaa, että Jeesus oli todellinen historiallinen henkilö, ei osoita, että hän todella oli. Se ei myöskään sinällään kumoa "myytikoiden" näkemyksiä. Konsensusnäkökulma on usein ollut (ja usein on) väärä. Tämän vuoksi hän kirjoitti kirjansa. Selkeällä, helppolukuisella proosalla kirja esittää perustelujen sarjan aidosti historiallisen Jeesuksen puolesta. Ehrmanilla ei ole, kuten hän sanoo, "mitään omaa lehmää ojassa tässä asiassa".
  • "En ole kristitty, enkä ole kiinnostunut edistämään kristillisyyden asiaa tai kristillisiä päämääriä." "Elämäni ja näkemykseni maailmasta olisivat suunnilleen samat riippumatta siitä, oliko Jeesus olemassa. Uskoni vaihtelee hyvin vähän. Vastaus kysymykseen Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta ei tee minua enempää tai vähempää onnelliseksi, tyytyväiseksi, toiveikkaaksi, miellyttäväksi, rikkaaksi, kuuluisaksi tai kuolemattomaksi. Kuitenkin historioitsijana uskon todisteilla olevan merkitystä. Ja menneisyydellä on merkitystä. Ja kenelle tahansa, kelle sekä todisteilla että menneisyydellä on merkitystä, kiihkoton asian pohdinta tekee varsin selväksi, että Jeesus oli olemassa."
Jokin aika sitten luin netistä taas erään tyytymätömän myöhempien aikojen pyhän (tämä henkilö on ollut hyvin näkyvästi esillä viime vuosien uutisissa) esittämän väitteen, että Jeesus todennäköisesti ei ollut olemassa. Se on uskon asia, hän sanoi. (Hän sanoi saman asian useassa tilanteessa.)
Hän on kuitenkin väärässä. Jeesuksen historiallisuus ei ole uskon asia. Bart Ehrman on elävä todiste siitä, että se perustuu historialliseen näyttöön, se ei ole uskon asia. Ja professori Ehrman ei ole yksin tässä asiassa. (13) "Jeesus oli olemassa", Ehrman kirjoittaa, "ja ne äänekkäät henkilöt, jotka kieltävät sen, eivät tee niin pohdittuaan todisteita kiihkottomasti historiantutkijan silmin, vaan siksi että heillä on jokin muu tavoite, jota tämä kieltäminen palvelee. Kiihkottoman näkemyksen perusteella Jeesus Nasaretilainen oli olemassa."

Se tästä pienestä, aika omalaatuisesta ääriryhmästä epäuskoisten leirissä. Kaikessa kohtuudessa minun on kuitenkin huomioitava tässä se, että eivät vain epäuskoiset tee päätöksiä oman kokonaisvaltaisen maailmankuvansa perusteella siitä, kuinka painottaa erilaisia väitteitä ja tosiasioita. Niin toimiminen on väistämätöntä ja jopa tietyissä rajoissa tarpeellista, vaikka uhkana alituiseen onkin ahdasmielinen joustamattomuus toisaalta ja kritiikitön herkkäuskoisuus toisaalta:
  • Uskovat vastaavasti havaitsevat todennäköisesti kantansa tässä asiassa vakuuttavaksi, ei niinkään ensisijassa sen puolesta puhuvien todisteiden tai perustelujen vuoksi, vaan siksi että se sopii yhteen heidän hyväksymänsä maailmankuvan kanssa. Sanokaamme tätä maailmankuvaa supernaturalismiksi. (En ole tässä väittämässä, että olisi tietoisesti oltava supernaturalisti, tai tietoisesti käännyttävä supernaturalistiksi voidakseen hyväksyä, että Jeesuksen ylösnousemus todellisuudessa tapahtui.) Voimme määritellä supernaturalismin seuraavien neljän lausuman tunnustamisen muodossa:
  1. Luonnon lisäksi on olemassa jotain muuta - nimittäin Jumala.
  2. Luonnon olemassaolo on riippuvainen Jumalasta.
  3. Luonnon säännönmukaisuus voi keskeytyä Jumalan ihmetekojen toimesta, ja joskus niin tapahtuukin..
  4. Tällaiset jumalalliset teot ovat inhimillisesti sangen arvaamattomia ja selittämättömiä. (14)
Vakavin Mormonin kirjaan ja mormonismiin kohdistuva kritiikki nykyaikana ei yleisesti ottaen tule oikeaoppisiksi (t.s. yleensä evankelisiksi) kristityiksi julistautuneiden taholta, vaan ateistisiksi materialisteiksi tai naturalisteiksi tunnistautuneiden taholta. Utahilainen historioitsija Dale Morgan [1914-1971], joka nykyisin on pitkälti unohdettu, mutta jota pienissä piireissä nykyään vielä ihaillaan, kirjoitti vuonna 1945 kirjeen historioitsija Juanita Brooksille [1898-1989], joka oli uskova myöhempien aikojen pyhä. Kirjeessään hän kiinnittää huomiota perustavanlaatuiseen ongelmaan epätavallisen suorasukaisesti:
  • Sen käsityksen pohjalta, mikä minulla Jumalasta on, en ole kykenevä hyväksymään Joseph Smithin ja mormonien väitteitä, vaikka ne niin vakuuttavia ovatkin. Jos Jumalaa ei ole olemassa, miten Joseph Smithin tarinalla voi olla mitään mahdollisuutta olla todellinen? Tarkastelen kaikkia mahdollisia muita selityksiä, paitsi tuota YHTÄ selitystä, joka on kirkon kanta. (15)
Teoksessaan Risen Indeed Stephen Davis huomauttaa, että
  • uskovat tuovat esille jossain määrin nolon piirteen niiden näkökannassa, jotka eivät usko ylösnousemukseen: heidän kykenemättömyytensä tarjota hyväksyttävää vaihtoehtoista selitystä Jeesuksen ylösnousemusta ympäröiville tunnetuille tosiasioille. Kaikki vanhat 1800-luvulta peräisin olevat, järkeen vetoavat selitykset (hallusinaatio, tajuttomuusteoria, varastettu ruumis, väärä hauta, jne.) näyttävät lysähtävän kokoon omassa köykäisyydessään heti kun ne on julki tuotu, eikä mitään uutta vahvaa teoriaa ole ilmaantunut niiden tutkijoiden yhteysymmärryksenä, jotka kieltävät ylösnousemuksen tapahtuneen. (16)
Samankaltainen tilanne saavutetaan mielestäni Mormonin kirjan ja eräiden palautuksen muiden osien osalta. Vaikka esimerkiksi tämä tai tuo piirre Mormonin kirjassa saatetaan kuvitteellisesti selittää sijoittamalla se Joseph Smithin informaatioympäristöön 1800-luvun alussa, kattava vastaselitys Josephin väitteille on edelleen vain lupauksen tasolla, eikä sellaista selvästikään ole tarjolla. Kriitikot ovat ensimmäisen näyn jälkeisen lähes kahden vuosisadan ajan olleet erimielisiä siitä, oliko Joseph nerokas vai typerys, kokiko hän vilpittömästi hallusinaatioita vai oliko hän ovelasti tietoinen huijauksestaan, sepittikö hän Mormonin kirjan yksin vai yhdessä salaliittolaisten kanssa (joiden henkilöllisyys on kiihkeän väittelyn kohteena tai asia on täysin hämärän peitossa), oliko hän kyyninen ateisti vai hurskas kristillisyyttä puolustava huijari, ja niin edelleen.

Joskus yksittäiset kriitikot eivät tosiaankaan ole omassa mielessään löytäneet ratkaisua näihin kysymyksiin ja heidän kirjojensa ja artikkeliensa näkemykset vaihtelevat edestakaisin yhteensovittamattomien vastausten välillä. "Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: "Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!" Kansa ei vastannut hänelle mitään." (17)
Muutama vuosi sitten ystäväni ja kollegani William Hamblin, käydessään sananvaihtoa äänekkään ateistin, entisen mormonin, kanssa, teki hänelle kysymyksen, jota pidän perustavana ja loppujen lopuksi väistämättömänä: Olettaen, ihan vain järkeilläksemme, että Joseph Smithillä ei koskaan ollut mitään Mormonin kirjaan liittyviä kultalevyjä - mikä olikin kyseinen ateistin näkemys - ymmärsikö Joseph ettei hänellä ollut mitään levyjä vai kuvitteliko hän että hänellä oli ne?

Näihin kahteen vaihtoehtoon sisältyvät mielestäni kaikki mahdolliset selitykset. En esimerkiksi voi ymmärtää, miten mormoneihin kuulumattoman historioitsijan, Ann Tavesin lähestymistapa "kiistellyksi kysymykseksi kultalevyjen aineellisesta olemassaolosta" nimeämäänsä aiheeseen, voi lopulta pitää itseään koossa. "Kultalevyt", hän toteaa aivan oikein, "saattavat meidät mutkattomasti kohtaamaan yhden mielenkiintoisimmista haasteista: ottaa huomioon koko olemassaolevan kiistanailaisia väitteitä koskevan todiste- ja näkemysaineiston ja selvitellä sitä tutkijan ominaisuudessa niin läpinäkyvästi kuin mahdollista." "Rakennan kultalevyjen 'palapelin'", selittää professori Taves, "väitteistä, joita kukin 'osapuoli' pitää rakkaimpanaan - toisin sanoen siitä että Joseph Smith ei ollut huijari tai harhainen ja siitä että mitään muinaisia kultalevyjä ei ollut olemassa. Tällä tavoin rakennettu asetelma tarjoaa alyllisen haasteen, joka kuitenkin heijastaa uskontotutkimuksen lähestymistapaa parhaimmillaan." (18) Valitettavaa kuitenkin hänen yrityksensä kannalta on, jos ymmärrän sen oikein, että ei ole vähimmässäkään määrin todennäköistä, että nämä kaksi vastakkaista väitettä voitaisiin sovittaa yhteen. On erittäin epätodennäköistä, että tässä asiassa voitaisiin saavuttaa minkäänlaista aselepoa. Ne, jotka kieltävät levyjen olemassaolon, joutuvat väittämään, että hän oli joko ulkona todellisuudesta tai huijari. Ja ne, jotka ovat alttiita kieltämään sen että hän oli hullu tai valehtelija, tuntevat velvollisuudekseen vastata - ja niin heidän pitääkin tehdä.

Kuuluisa kolmoispulma, jonka C. S. Lewis esitti Kristuksesta teoksessaan Mere Christianity, on mielestäni melko läheisesti yhdenmukainen yllä olevan kanssa:
  • Yritän tässä estää ketään sanomasta tuota todella typerää asiaa, jota ihmiset usein Hänestä toistavat: "Olen valmis hyväksymään Jeesuksen suurena moraalisena opettajana, mutta en hyväksy hänen väitettään, että hän on Jumala." Juuri tuota me emme saa sanoa. Mies, joka oli vain ihminen ja olisi sanonut sellaisia asioita joita Jeesus sanoi, ei olisi ollut suuri moraalinen opettaja. Hän olisi ollut joko hullu - samanlaatuisesti, kuin mies, joka sanoo olevansa keitetty kananmuna - tai sitten hän olisi ollut paholainen helvetistä. Sinun täytyy tehdä valinta. Joko tämä mies oli Jumalan poika, tai sitten mielipuoli, tai jotain vielä pahempaa. Voit pitää häntä houkkana ja sulkea hänen suunsa, voit sylkeä hänen päälleen ja tappaa hänet riivaajana - tai sinä voit langeta hänen jalkojensa juureen ja kutsua Häntä Herraksi ja Jumalaksi. Älkäämme keksikö mitään sellaisia alentuvia tyhjänpäiväisyyksiä, kuten että hän oli suuri inhimillinen opettaja. Hän ei jättänyt sitä meille avoimeksi. Hänellä ei sellaista aikomusta ollut. (19)*
Professori Hamblinin tapauksessa - jossa, olettaen että Joseph Smithillä ei ollut kultalevyjä, asetettiin kysymys: oliko hän vai eikö hän ollut tietoinen, että hänellä ei niitä ollut? - hänen keskustelukumppaninsa vastasi melko ylimielisesti, että hän kieltäytyy joutumasta vangituksi tällaiseen yksinkertaiseen ja lapselliseen ajatteluun. Kuitenkin - huolimatta kolhaisun saaneesta omanarvontunnosta - jonkun, joka yrittää tarjota vaihtoehtoisen selityksen mormonismin nousuun, on lopulta vastattava tuohon kysymykseen. Kieltäytyminen tästä muistuttaa minua tekniikasta, joka on olennainen (jopa määritelmällinen) osa sissi- tai partisaanisodankäynnin teoriaa: toistuvat hyökkäykset ja perääntymiset ja kieltäytyminen alueen miehittämisestä - jota aluetta on sitten pidettävä hallussa ja puolustettava. Ongelmana on se, että sodan voittamiseksi sissisotilaiden on lopulta vallattava alue ja pidettävä se hallussaan. Ja tehdäkseen tämän, he joutuvat muuntautumaan tavanomaisemmiksi armeijoiksi (Mao Zedong nimitti sitä "vakinaistamiseksi") pystyäkseen vartioimaan valtaamaansa aluetta, mikä sitten pakottaa heidät puolustamaan tuota haltuun saamaansa aluetta hyökkäyksiä vastaan. (20)

Tämä asia on merkittävästi samanlainen kuin Kristuksen oletetun ylösnousemuksen ongelma, aivan kuten professori Davis tuon haasteen kuvailee: "Jos opetuslapset tiesivät, että Jeesus ei ollut oikeasti noussut kuolleista, he olivat huijareita. Jos he uskoivat että hän oli noussut, kun itse asiassa hän ei ollut, he olivat narreja." (21) Helppoa kolmatta selitystä ei ole nähtävissä.
Tämä on elintärkeää koska, kuten Stephen Davis julistaa, "Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus osoittaa vääräksi kaikki ne deismin muodot, jotka sulkevat jumalallisen toiminnan pois luodusta maailmankaikkeudesta. Se osoittaa, että Jumala voi toimia historiassa ja on niin tehnyt." (22) Mormonin kirja ja palautuksen kertomus esittävät paljolti saman haasteen: Jos Joseph Smithin perusväitteet ovat totta, ne osoittavat, että Jumala ei ole toiminut vain muinaisessa historiassa vaan myös nykyaikana. (23)

Jotkut ovat yrittäneet löytää kolmannen tien, pyrkien hyväksymään ylösnousemuksen, samalla torjuen sen kirjaimellisuuden tai häivyttäen sen "mytologisuuden" - toisin sanoen säilyttäen sen, samalla kieltäen sen historiallisuuden - ja jotkut, paljon pienemmässä mittakaavassa, ovat äskettäin yrittäneet tehdä samaa Mormonin kirjan ja Joseph Smithin profeetallisten väitteiden osalta. "On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja radiota", kuten saksalainen teologi Rudolf Bultmann (s. 1976) tunnetusti julisti,
  • ja hyödyntää nykyaikaisia lääketieteellisiä ja kirurgisia keksintöjä, samalla uskoen Uuden testamentin maailman demoneihin ja henkiin. Saatamme ajatella, että voimme onnistua siinä omassa elämässämme, mutta jos edellytämme muiden tekevän niin, teemme kristillisestä uskosta käsittämättömän ja mahdottoman hyväksyä nykyajan maailmassa. (24)
Toiset teologit - jotka eivät halua luopua Jeesuksen ylösnousemuksen mukavasta tarinasta, mutta ovat yhtä haluttomia ja kykenemättömiä näkemään stä kirjaimellisena ja historiallisena tosiasiana - taas ovat kiirehtineet etsimään muita osuvia merkityksiä ylösnousemuksesta. "Puhe Jeesuksen ylösnousemuksesta", kirjoitti Willi Marxsen (k. 1993),
  • on tulkintaa, jonka tarkoituksena on ilmaista se tosiasia, että minun uskollani on lähde ja tuo lähde on Jeesus. ... Jeesus on ylösnoussut siinä, että se, mitä Hän tarjoaa, kohtaa meidät tänään, ja kun me otamme sen vastaan, Hän antaa meille tämän uuden elämän. (25) 
  • Kaikki evankelistat haluavat osoittaa, että Jeesuksen toiminta jatkuu. ... Mutta kirjoittajat lähtevät liikkeelle todellisuudesta. He alkoivat uskoa Pitkäperjantain jälkeiseen Jeesukseen. He ilmaisevat tämän kuvaannollisesti. Mutta se, mitä he haluavat sanoa, on yksinkertaisesti: "Me olemme tulleet uskoon." (26)
Mutta uskomaan mihin - tarkasti ottaen?

"Se mitä tosiasiallisesti tapahtui ensimmäisenä pääsiäisaamuna", anglo-amerikkalainen teologi Norman Perrin (k. 1976) selittää melkoisen vaikeasti ymmärrettävällä tavalla, "on se, että tuli mahdolliseksi tuntea Jeesus kaiken ylittävyytenä arjen historiallisuudessa." (27) Thomas Sheehan on hänkin joka suhteessa yhtä vaikeaselkoinen kertoessaan lukijoilleen, että Jeesuksen "kuolleista herättämisen" käsite merkitsee ainoastaan sitä, että hänet "otettiin (millä tahansa tavalla) Jumalan eskatologiseen tulevaisuuteen". (28) Simon Pietari, Sheehan kirjoittaa, uskoi että "Jeesus eli nyt Jumalan tulevaisuudessa". (29) "Kun liturgiassa sanotaan 'Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!', Robert Scuka sanoo,
  • tätä ei pidä ymmärtää väitteeksi Jeesuksen persoonallisesta kohtalosta. Pikemminkin se on tapa tunnustaa osallistujan oma kokemus Hengen elämää antavasta voimasta, minkä on ymmärretty olevan peräisin Jeesuksesta, kokemus siitä, että on päässyt vapaaksi orjuudesta ... itseensä käpertymisen vallassa ja on vapautunut onnelliseksi elämän lahjan vastaanottajaksi ... Sillä on vähemmän tekemistä sen kanssa, mitä on ajateltu tapahtuneen Jeesukselle itselleen, kuin kristityn orjuudesta vapautumisen kanssa, mikä on uusi elämä (30)
Kuitenkin Stephen Davis, joka on saanut koulutuksen anglo-amerikkalaiseen analyyttiseen filosofiaan - perinteeseen, joka arvostaa täsmällisyyttä käsitteissä ja ilmaisun selkeydessä - ei ole kovin kärsivällinen tällaisia puheita kohtaan: "Onko tällaisessa puheessa mitään järkeä?" hän kysyy. "Mitä eläminen 'nyt' 'tulevaisuudessa' tarkoittaa?" (31)
  • Toisin sanoen, reduktiivisten teoreetikkojen mukaan ilmaisu "Kristus on ylösnoussut" tarkoittaa ensinnäkin jotain sellaista, että "Jeesus vaikuttaa edelleen meihin tänään" tai "meillä on elävä tunne siitä, että 'hän on edelleen kanssamme' muistaessamme häntä" tai "Jeesuksen elämä ja opetukset ohjaavat ja vaikuttavat edelleen elämäämme tänään" tai "Jeesus on muuttanut ja vapauttanut elämämme". Toiseksi, sanat "Kristus on ylösnoussut" muodostavat - näin he sanovat - kutsun muille elää Kristuksen kaltaista tai kristilliseen tapaan kuuluvaa elämää. Tällainen on kristillisen julistuksen sisältämä ylösnousemuksen merkitys. (32)
Ei tietenkään ole vähimmässäkään määrin mitään väärää siinä, että kokee Jeesuksen vaikuttaneen itseensä tai tulleensa vapautetuksi hänen avullaan, eikä sen enempää siinä, että muistaa hänet tai antautuu hänen opetustensa ohjaamaksi. Ei todellakaan. Mutta hänen ylösnousemuksensa alentaminen pelkästään subjektiivisiksi tunteiksi - tulkiten sen joksikin, mikä tapahtuu meille, pikemmin kuin joksikin mikä tapahtui hänelle - on historiallisesta uskosta kokonaan eroavan uskonnon luomista. Ja se saattaa hyvinkin jonain päivänä ansaita nuhtelun, josta edesmennyt amerikkalainen runoilija, kriitikko ja kahdesti Pulitzer-palkittu kirjailija John Updike varoittaa meitä runossaan "Seitsemän säkeistöä pääsiäisenä":

Voit olla varma: jos Hän nousi lainkaan,
se oli Hänen ruumiinsa -
jos solujen hajoaminen ei kumoutunut, molekyylit eivät uudelleen yhdistyneet,
aminohapot uudelleen virkistyneet,
kirkko sortuu.

Se ei ollut kuin kukkaset,
kuin jokainen pehmyt, uusiutuva kevät,
se ei ollut kuin Hänen henkensä
yhdentoista apostolin suussa ja hämmentyneissä silmissä -
vaan se oli kuin Hänen lihansa: meidän.

Samat nivelöityneet peukalot ja varpaat,
sama kammioinen sydän.
joka lävistettynä kuoli, kuihtui, pysähtyi
ja sitten virkosi
uudella kestävällä väellä ja voimalla.

Älkäämme pilkatko Jumalaa metaforalla,
analogialla, kiertelyllä, transsendenssilla,
ja tehkö tapahtuneesta vertausta, merkkiä, joka on maalattu
varhempien kausien haalistuneella uskottavuudella:
kulkekaamme ovesta.

Kivi on vieritetty takaisin - ei paperimassa,
ei tarinan kivi -
vaan materiaalisuuden valtaisa lohkare,
joka ajan hitaassa kiertokulussa kultakin meistä peittää varjoon
päivän avaran valkeuden.

Ja jos meillä on enkeli hautakammiossa,
olkoon se todellinen enkeli,
Max Planckin kvantista painonsa saanut, eloisana hiuksineen,
läpikuultamattomana sarastuksen valossa, kietoutuneena todelliseen pellavaan,
joka on kehrätty ehdottoman täsmällisillä kangaspuilla.

Älkäämme pyrkikö tekemään siitä yhtään vähemmän hirviömäistä,
oman mukavuutemme, oman kauneuskäsitteemme vuoksi,
jottei, tultuamme herätetyiksi tuona käsittämättömänä hetkenä,
tuo ihme hämmentäisi
ja nuhtelu murskaisi meitä. (33)

Myöhempien aikojen pyhien on myös vastustettava uskon muutosta pelkäksi metaforaksi, analogiaksi tai vertaukseksi - sen uskon, joka kosketti heidän hengellisiä esivanhempiaan New Yorkista Ohioon, Ohiosta Missouriin, Missourista Illinoisiin, Illinoista lännen Great Basiniin, lännen Great Basinistä kaikkialle maailmaan,  Kultalevyjen materiaalisuuden, raa-an tosiasian, osatarkoituksena oli mielestäni puolustautua juuri tuota muutosta vastaan.

Levyjen ja Mormonin kirjan tarkoituksena on pakottaa valitsemaan. Niin ne ovatkin itse asiassa tehneet aina palautuksen alkupäivistä saakka. Joseph ja Lucy Mack Smithin perheen lähistöllä asuneen "rouva Palmerin" miltei naiivi kertomus puhuu yksinkertaisen kaunopuheisesti profeetta Joseph Smithin luonteesta, mutta kuvaa myös sitä, miten Mormonin kirja pakotti hyväntahtoisetkin ihmiset päättämään, suhtautuvatko myönteisesti Josephin väitteisiin, vai asettuvatko vastustamaan niitä. Josephin ensimmäisen näyn saattoi vielä sivuuttaa pelkkänä subjektiivisena unennäkönä. Mormonin kirjan osalta niin ei voinut tehdä:
  • Isäni omisti tilan Smithin perheen kodin lähellä New Yorkissa. Vanhempani olivat Smithin perheen ystäviä, joka kuului paikkakunnan parhaimpiin - he olivat rehellisiä, uskovaisia ja ahkeria, mutta köyhiä. ... Isäni piti paljon nuoresta Joseph Smithistä ja palkkasi usein hänet tekemään työtä omien poikiensa kanssa. Olin noin kuusivuotias, kun hän ensikerran tuli kotiimme. Muistan menneeni pellolle eräänä iltapäivänä leikkimään maissirivien väleissä, veljieni tehdessä peltotöitä. Illan tultua olin liian väsynyt kävelemään kotiin ja aloin itkeä, koska veljeni kieltäytyivat kantamasta minua. Joseph nosti minut olkapäilleen, kietoi kätensä jalkojeni ympäri estääkseen minua putoamasta ja minä kiersin käteni hänen päänsä ympärille, ja niin hän kantoi minut kotiin.
  • Muistan tuon Joseph Smithin ensimmäisen näyn aikaansaaman kiihtymyksen ja sen, että isäni mielestä se oli vain puhdassydämisen pojan kaunis uni. Eräs kirkkomme johtaja tuli tapaamaan isääni nuhdellakseen häntä siitä, että hän salli niin läheisen ystävyyden oman perheensä ja "Smithin pojan" välillä, kuten tuo johtaja Josephia nimitti. Isäni puolusti omaa kantaansa sanomalla, että Joseph oli paras aputyöntekijä, minkä hän ikinä oli löytänyt. ...
  • Vasta sen jälkeen kun Joseph oli saanut toisen näyn ja alkoi kirjoittaa kirjaa, joka veti monia kirkon parhaimpia ja älykkäimpiä ihmisiä mukaansa, vanhempani ymmärsivät, että heidän ystävänsä, tuo kirkonmies, oli kertonut heille totuuden. Perheeni katkaisikin sitten ystävyyssuhteensa kaikkiin Smithin perheen jäseniin, sillä koko tuo perhe seurasi Josephia. Jopa Smithin perheen isä, vaikka oli älykäs mies, ei pystynyt näkemään kuinka pahaa asiaa oli edistämässä.
  • Tämän jälkeen vanhempani antoivat kaiken mahdollisen tukensa auttaakseen murskaamaan Joseph Smithin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Häntä ei enää voinut lannistaa.
  • Milloinkaan ei ole ollut rehellisempää, puhtaampaa, jalompaa poikaa kuin Joseph Smith oli, ennen kuin taikausko johti hänet harhaan. (34)
Ne meistä, jotka uskovat Josephin jumalalliseen kutsumukseen, eivät tietenkään myönnä, että "taikausko johti hänet harhaan". Voimme kuitenkin ajatella, että ne jotka hylkäävät Josephin väitteet, pitäen Mormonin kirjaa metaforan kaltaisena - asenne, joka ei tee sekavaa sotkua ainoastaan kirjasta itsestään, vaan myös oletetusti fiktiivisen nefiläisprofeetta Moronin väitetyistä ilmestymisistä 1800-luvulla - valitsevat aivan erilaisen uskonnon verrattuna siihen, jota profeetta ja apostolit opettavat ja jonka pyhät omaksuvat. Puhumattakaan niistä, jotka menevät vielä pidemmälle ja haluavat meidän heittävän yli laidan uskomme Jeesuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen ja ainoastaan tunnustavan, että Jeesus "elää nyt Jumalan tulevaisuudessa", että hänet on tänä päivänä mahdollista tuntea "kaiken ylittävyytenä arjen historiallisuudessa".

Viitteet:

(1) Davis, Stephen 1993: Risen Indeed: Making Sense of the Resurrection. Grand Rapids: Eerdmans.
(2) Davis, Risen Indeed, 1.
(3) Davis, Risen Indeed, vii.
(4) [Englanninkielinen] termi "condescension", niin kuin se esiintyy kohdassa 1. Nefi 11:16 ("Knowest thou the condescension of God?" [suomenkielisessä Mormonin kirjassa: "Tiedätkö, kuinka Jumala alentaa itsensä?"]), ei tarkoita nykyenglannille tyypilliseen tapaan "suhtautua alentuvasti tai toimia omahyväisen ylemmyydentuntoisella tavalla". Vuonna 1828 ilmestyneeseen Noah Websterin suureen amerikkalaiseen sanakirjaan kirjatun mukaisesti Joseph Smithin aikalaiset ymmärsivät sanan merkitsevän "vapaaehtoista laskeutumista luokka-asemasta, arvoasemasta tai oikeutetuista vaateista; luopumista tiukasta oikeudenkäytöstä; nöyrtymistä alempiarvoisten hyväksi, myöntyen toiveisiin tai toimien tavalla, jota tiukka oikeus ei vaadi."
(5) Ks. Kierkegaard, Søren 1985: Philosophical Fragments (Johannes Climacus). Toimittanut ja englannin kielelle kääntänyt Howard V. Hong ja Edna H. Hong. Princeton: Princeton University Press, 26–30. [Alkuteos Philosophiske Smuler eller En Smule philosophi ilmestyi vuonna 1844. Lainauksen suomennoksessa on käytetty suomenkielisen laitoksen käännöstä: Kierkegaard, Søren 2004: Filosofisia muruja. Suomentanut, esipuheen kirjoittanut ja selityksin varustanut Janne Kylliäinen. Helsinki: Summa, 34.]
(6) Davis: Risen Indeed, 18-19. Sivuilla 10-11 Davis määrittelee käsitteen "ihme" seuraavasti: "Ihme on tapahtuma E, joka 1) on Jumalan aikaansaama ja 2) on vastoin pakottavalla syyllä totena pitämämme luonnonlain mukaista ennustetta. Laki siis ennustaa, että kun otetaan huomioon E: tä edeltävät olosuhteet, jokin muu tapahtuma kuin E tapahtuu - E tapahtuu, koska Jumala saa aikaan E:n tapahtumisen, eikä mikään muu luonnonlaki tai luonnonlakien joukko olisi auttanut meitä ennustamaan vallitsevien olosuhteiden perusteella, että E voisi tapahtua. Nyt on tärkeää huomata, että sellaisen tapahtuman esiintyminen, kuten E, niin säännönvastainen ja arvaamaton kuin se onkin, ei horjuta luonnonlakeja. Tiedettä ei kumota, koska luonnonlait eivät kuvaa ja ennusta kaikkea mitä tapahtuu, vaan kaikkea mikä tapahtuu säännönmukaisesti ja ennakoitavasti."
(7) Davis, Risen Indeed, 11-12.
(8) Davis, Risen Indeed, 12. Hyvä esimerkki Davisin määrittelyn mukaisesta "pehmeästä ihmeestä", on Moronin alaisuudessa taistelleiden nefiläisten saavuttama voitto Serahemnan johtamista lamanilaista. Moroni lukee taistelun lopputuloksen Jumalan ansioksi, kun taas epäuskoinen Serahemna, lukee taistelun tuloksen Moronin omien ylivertaisten sotilaallisten valmistelujen ansioksi (ks. Alma 44: 1-10). Molemmat ovat uskottavia selityksiä.
(9) Davis, Risen Indeed, 17-18.
(10) Ehrman, Bart D. 2013: Did Jesus Exist? The Historical Argument for Jesus of Nazareth. San Francisco: HarperOne.
(11) Bart D. Ehrmanin kirja How Jesus Became God: The Exaltation of a Jewish Preacher from Galilee (San Francisco: HarperOne 2014), on nyt ilmestynyt. Niin on myös ainakin yksi vastaus siihen: Michael F. Birdin, Craig A. Evansin, Simon J. Gathercolen, Charles E. Hillin ja Chris Tillingin teos How God became Jesus: The Real Origins of Belief in Jesus’ Divine Nature—A Response to Bart D. Ehrman (Grand Rapids: Zondervan, 2014). Juutalaisen tutkijan Daniel Boyarinin The Jewish Gospels: The Story of the Jewish Christ (New York: The New Press, 2012) tarjoaa myös mielenkiintoisen, vaikkakin epäsuoran vastanäkökulman Ehrmanin todisteluun.
[11a] Myytikko - myyttien tutkija ja tulkitsija, jonka näkemyksenä on, että erityisesti myyteissä esitetyt näennäisesti yliluonnolliset henkilöt tai tapahtumat ovat inhimillisen mielikuvituksen tuotteita (Merriam-Webster - mythicist) (suom. huom.).
(12) He saattavat tietenkin todennäköisesti sanoa samaa myöhempien aikojen pyhien uskonpuolustuksesta. Olen kuitenkin tavannut vain harvoja mormoneihin kuulumattomia ​​tutkijoita (korkeintaan yhden tai kaksi), jotka ovat olleet edes hyvänpäivän tuttuja mormonismiin liittyvän uskonpuolustuskirjoittelun kanssa.
(13) Esimerkiksi voi ottaa myös Maurice Caseyn (tyypillisesti) aika äksyn ja väittelynhaluisen teoksen Jesus: Evidence and Argument or Mythicist Myths? [Jeesus: todisteita ja perusteluita vai myytikon myyttejä?] (Lontoo: Bloomsbury, 2014). Casey oli Uuden testamentin kielten ja kirjallisuuden emeritusprofessori Nottinghamin yliopistossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuolemaansa 10. toukokuuta 2014 saakka. Hän kuvaili itsensä "täysin uskonnottomaksi" (39) ja sanoi, että hän "jätti kristillisen uskon vuonna 1962" (37), mutta hänen uusi kirjansa kohdistaa musertavan (etten sanoisi halventavan) kritiikin niihin, jotka kieltävät Jeesuksen olemassaolon.
(14) Davis: Risen Indeed, 18. Sivuilla 28-34 Davis pyrkii kumoamaan käsityksen, että historiantutkimusta on tehtävä naturalististen oletusten perusteella eikä siinä voida hyväksyä yliluonnollista - käsityksen jonka hän osoittaa myös joidenkin teologien hyväksyneen. (Olen kuitenkin hyvin tietoinen siitä, että termi yliluonnollinen on ainakin hiukan ongelmallinen, ja on sitä erityisesti myöhempien aikojen pyhille. Sen ongelmat eivät kuitenkaan vaikuta tässä esillä olevaan väitteeseen millään merkittävällä tavalla, joten jätän niiden pohdinnan toiseen aikaan ja paikkaan.)
(15) Kirje Dale Morganilta Juanita Brooksille, päivätty 15.12.1945 Arlingtonissa, Virginiassa. Litteroitu teokseen Walker, John Phillip, toim. 1986: Dale Morgan on Early Mormonism: Correspondence and a New History. Salt Lake City: Signature Books, 84–91. Lainattu ote on sivulta 87.
(16) Davis: Risen Indeed, 16.
(18) Ks. Taves, Ann ja Fluhman, Spencer 2013: Mormon Studies in the Academy: A Conversation Between Ann Taves and Spencer Fluhman. Mormon Studies Review 1 [sic] (2013), 9–16. Hänen tapansa tarkastella kysymystä sopii mukavasti varsin ekumeeniseen tai ei-nurkkakuntaiseen "uskontotutkimus"/"mormonitutkimus" -suuntaukseen äskettäin uudistetussa Neal A. Maxwell Institute for Religious Scholarship -instituutissa - suuntaukseen, jonka instituutti hyväksyi käyttöön ja jota se suosii muiden muassa uudelleen käynnistämässään julkaisussa Mormon Studies Review Brigham Youngin yliopistossa. (Maxwell-instituutin julkisen viestinnän asiantuntija vuoden 2012 lopulta ja nykyisin sen mormonitutkimuksen teosnimikkeiden hankinta- ja kehitystoimittaja Blair Hodges lainaa suopeasti katolisen kirjoittajan, Massimo Introvignen väitettä, että useimmat tutkijat ovat kiinnostuneempia mormoniuskon osatekijöiden "merkityksestä, historiallisesta tehtävästä ja seuraamuksista", kuin kiistelystä siitä, olivatko kultalevyt todella olemassa. [Hodges, Blair Dee 2013: Mormon Studies: Bibliographic Essay. Mormon Studies Review 1 (sic) (2013), 227-228.]) Samassa Maxwell Instituutin lippulaiva-aikakauslehden numerossa, Notre Dame-historioitsija Thomas Tweed liittää Mormonin kirjan oletetut levyt "taikuuteen ja okkultismiin" (Tweed, Thomas 2013: Beyond ‘Surreptitious Staring’: Migration, Missions, and the Generativity of Mormonism for the Comparative Translocative Study of Religion, Mormon Studies Review 1 [sic] (2013), 20.)
(19) Lewis, C. S. 2001: Mere Christianity. San Francisco: HarperSanFrancisco, 52. [Alkuperäisteos ilmestyi 1952. Kaksi suomenkielistä laitosta on ilmestynyt. Ehyt elämä. Suom. Ruth Wathén. Suomen Lähetysseura, 1962. 2. laitos: Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist, Kirjaneliö, 1978.
(20) Käsittelen tätä näkökulmaa sissisodankäyntiin artikkelissa Peterson, Daniel C. 1990: The Gadianton Robbers as Guerilla Warriors; teoksessa Ricks, Stephen D. ja Hamblin, William J. 1990: Warfare in the Book of Mormon. Salt Lake City: Deseret Book and FARMS, 146–173. Essee on saatavissa osoitteessa 
(21) Davis: Risen Indeed, 15–16.
(22) Davis: Risen Indeed, 25.
(24) Bultmann, Rudolf 1960: New Testament and Mythology. Teoksessa Bartsch, Hans Werner 1960: Kerygma and Myth: A Theological Debate. Englannin kielelle kääntänyt Reginald H. Fuller. London: SPCK, 1960, 5. Tästä tulee välittömästi mieleen John Stuart Millin klassisessa 1859 esseessään On Liberty esittämä lyhyt pohdinta "mormonismin merkittävä ilmiö". "Paljon voidaan sanoa", hän kirjoitti, "siitä odottamattomasta ja opettavaisesta tosiasiasta, että väitettyyn uuteen ilmoitukseen ja siihen perustuvaan uskontoon ... uskovat sadat tunhannet ihmiset, ja niistä uskomuksista on tehty yhteiskunnan perusta sanomalehtien, rautateiden ja lennättimen aikakautena." (Collini, Stephen, toim. 1989: John Stuart Mill: On Liberty. Cambridge: Cambridge University Press, 91.) Millin suhtautuminen Joseph Smithiin ja mormonismiin on melko kielteinen, mutta tuntuu hieman moukkamaiselta ja epäkiitolliselta valittaa, koska hän oli ihailtava ja uraauurtava libertaari, joka korottaa äänensä puolustaakseen myöhempien aikojen pyhien oikeutta tulla jätetyksi rauhaan, jotta he voisivat elää uskonsa mukaan.
(25)  Marxsen, Willi 1970: The Resurrection of Jesus of Nazareth. Englannin kielelle kääntänyt Margaret Kohl. Lontoo: SCM, 143, 184.
(26) Marxsen: The Resurrection of Jesus of Nazareth, 77, 156.
(27) Perrin, Norman 1977: The Resurrection according to Matthew, Mark and Luke. Philadelphia: Fortress Press, 78.
(28) Sheehan, Thomas 1986: The First Coming: How the Kingdom of God Became Christianity. New York: Random House, 111.
(29) Sheehan, The First Coming, 113.
(30) Scuka, Robert F. 1989: Resurrection: Critical Reflections on a Doctrine in Search of a Meaning. Modern Theology 6 (lokakuu 1989), 79–80.
(31) Davis: Risen Indeed, 36 viite 26.
(32) Davis: Risen Indeed, 37
(33) Updike, John 1995: Collected Poems, 1953–1993. New York: Alfred A. Knopf, 20–21.
(34) Lainattu teoksessa Hyrum L. Andrus, Hyrum L. ja Andrus, Helen Mae, toim. 1974: They Knew the Prophet. Salt Lake City: Bookcraft, 1–2.

Lähde:
Peterson, Daniel C. 2014: The Sibling Scandals of the Resurrection. Interpreter: A Journal of Latter-day Saint Faith and Scholarship 11 (2014), vii-xxix. Artikkeli on saatavissa osoitteessa 


Daniel C. Peterson (Ph.D. Kalifornian yliopisto, Los Angeles) on islamintutkimuksen ja arabian kielen professori Brigham Youngin yliopistossa. Hän on yliopiston Lähi-idän tekstejä koskevan aloitteen perustaja, jossa hän toimi päätoimittajana vuoden 2013 elokuun puoliväliin saakka. Hän on julkaissut ja puhunut laajasti sekä islamiin että mormonismiin liittyvistä aiheista. Aiemmin hän toimi Foundation for Ancient Research and Mormon Studies (FARMS) -säätiön hallituksen puheenjohtajana ja sen seuraajassa, Neal A. Maxwell Institute for Religious Scholarship -instituutissa hallintovirkamiehenä, toimittajana ja kirjoittajana. Hänen ammatillinen työnsä arabistina keskittyy Koraaniin ja islamin filosofiseen teologiaan. Hän on muun muassa kirjoittanut elämäkerran nimeltä "Muhammad: Prophet of God [Muhammed: Jumalan profeetta]" (Eerdmans, 2007).
Hän toimii Interpreter-säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Tämä suomenkielinen käännös on julkaistu The Interpreter Foundation -säätiön luvalla.
Runon "Seitsemän säkeistöä pääsiäisenä" suomennos: PF.
Muu suomennos: RML.