JOSEPH SMITH JA EVANKELIUMIN ENSIMMÄISET PERIAATTEET 1820-1829
Richard E. Bennett
Niin paljon elämäkerran luonteista tekstiä on kirjoitettu viime aikoina profeetta Joseph Smithin elämästä, että voi hyvinkin ihmetellä, onko hänestä enää mitään uutta tai tärkeää sanottavaa. Dan Vogel ja Richard Bushman dramaattisesti vastakkaisissa tulkinnoissaan profeetasta - edellisen väittäessä, että hän oli 'hurskas huijari' ja jälkimmäisen väittäessä hänen olleen oikeutettu profeetta Amerikassa - ovat pakottaneet meidät harkitsemaan uudelleen Donna ja Marvin Hillin, Fawn Brodien, John Henry Evansin ja George Q. Cannonin aikaisemmin esittämiä perusteluita ja tulkintoja. Silti näiden viimeisimpien kahden tutkijan vastakkaiset panostukset, ja heidan saamansa kiihkeä, joskus syvästikin tunteellinen vastakaiku, on vahvistanut mielessäni vakaumusta siitä, että Joseph Smithin elämään ja uskonnolliseen panokseen kohdistuva tutkimus on hedelmällistä maata, maata, jonka korjattavissa oleva sato viittoo uusia sukupolvia huolelliseen tutkintaan ja pohdintaan. Liian monet menneiden aikojen hurskaat uskonpuolustajat ovat kieltäneet historiallisen todisteaineiston arvon, kun taas liian monet kriitikot ovat pitäneet pilkkanaan pyhien kirjoitusten arvovallan osuutta. Molemmat ovat tarpeen uskovalle myöhempien aikojen pyhälle.
 |
| Tämän suomennoksen yhteydessä olevat kuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin. |
Haluan tehdä tutkimusmatkan Joseph Smithin elämään, erityisesti vuosina 1820-29, hieman eri näkökulmasta kuin jotkut kollegani, ehdottamalla hieman erilaista ajatusmallia, mallia joka on syvästi juurtunut vakaumukseeni siitä, että Joseph Smith oli Jumalan kutsuma mies. Väittämäni voidaan tiivistää seuraavasti: jos Joseph Smith kutsuttiin olemaan profeetta, silloin Jumala otti itselleen vastuun opettaa ja kouluttaa hänet tuohon rooliin. Toisin sanoen: evankeliumin sanansaattajan olisi elettävä evankeliumin sanoma. Palautuksen tinkimättömyys ei voi vaatia vähempää.
Tavoitteemme on erityisesti tutustua sekä kirkon historian että pyhien kirjoitusten sivujen kautta siihen, kuinka Joseph Smithille huolellisesti ja perusteellisesti opetettiin evankeliumin ensimmäisiä periaatteita, erityisesti parannuksen tekoa, tuona nuoruuden kehitysaikana ja perustusta luovalla vuosikymmenellä 1820-luvulla. Aikomuksenani on osoittaa, että tällä kymmenen vuoden valmistautumismatkalla Palmyrasta Fayetteen Joseph Smithille opetettiin parannusta ja anteeksiantoa syvästi henkilökohtaisella ja vakuuttavalla tavalla, joka muovasi hänen luonteensa. Muualla, kirjan pituisessa muodossa, käsittelen ahepiiriä, kuinka häntä niinikään opetettiin noiden muiden periaatteiden osalta - usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, kaste syntiuen anteeksisamiseksi ja Pyhän Hengen lahja - mutta tässä luvussa meillä on töin tuskin tarpeeksi tilaa kattamaan toinen evankeliumin ensimmäisistä periaatteista. En toimi näin asettakseeni profeetta Josephin luonnetta kyseenalaiseksi, vaan parantaakseni ymmärrystämme hänen elämästään, kirkon historiasta, ja palautuksesta.
Lähestymme jumalallisen ohjauksen aihetta erityisesti kolmella eri ajanjaksolla: (1) vuodesta 1820, ensimmäisen näyn jälkeen, siihen asti kun Joseph Smith sai levyt syyskuussa 1827 - sitä voisimme kutsua varhaiseksi valmistautumiseksi; (2) syyskuun 22. päivästä 1827 alkaen, huhtikuun alkuun 1829 saakka - eli Martin Harrisin kovien kolhujen koulu; (3) ja lopuksi käännöstyön aika huhtikuun 5,. päivästä, heinäkuun 1. päivään vuonna 1829, jona aikana Joseph Smith ja Oliver Cowdery käänsivät Mormonin kirjan.
 |
Jos usko Herraan Jeesukseen Kristukseen oli ensimmäisen näyn käynnistänyt ensimmäinen periaate - voimallinen usko, jollaista Joseph käytti vapautuakseen voimasta, jonka tavoitteena oli hänen tuhonsa - niin mikä avasi taivaat toisen kerran? Profeetta tarjoaa meille vastauksen omassa kertomuksessaan: "silloin, edellä mainitun syyskuun kahdennenkymmenennenyhdennen päivän iltana, käytyäni yöksi vuoteeseen, antauduin rukoilemaan ja anomaan kaikkivaltiaalta Jumalalta anteeksiantoa kaikista synneistäni ja mielettömyyksistäni " (Joseph Smith - historia 1:29). Jos kerran sen, jonka haltuun oli uskottu evankeliumin esiin tuominen ja joka oli siihen tehtävään ennalta asetettu, oli elettävä tuo sanoma, on vain järkeenkäypää, että häntä innoitettaisiin hakemaan apua, jotta hän voittaisi heikkoutensa ja saisi poistetuksi itsestään oman elämänsä epätäydellisyydet.
"Sinä ajanjaksona", joka oli hänen ensimmäisen näkynsä keväällä 1820 ja syyskuun 1823 välissä - kolmena ja puolena vuotena hänen nuoruusiästään - Joseph tunnusti liikkuneensa "kaikenlaisessa seurassa" ja langenneensa "usein moneen mielettömään hairahdukseen ja osoit[taneensa] nuorukaisen heikkoutta" (Joseph Smith - historia 1:28). Hän ei selittänyt yksityiskohtaisesti, mitä nuo ongelmat olivat, mutta useimmat lukijat voivat helposti samaistua häneen. Eivät ainoastaan synnit saata tehdä meitä syyllisiksi, vaan samaa aiheuttavat myös ymmärtämättömyytemme, ajattelemattomat päätöksemme, epäystävälliset ja harkitsemattomat sanamme jotka saattavat syvästi loukata muita, järjetön käyttäytymisemme, sekä aikamme ja kykyjemme tuhlaaminen. Niinpä Nefi varoitti: "he myyvät itsensä tyhjästä, sillä ylepeytensä ja järjettömyytensä palkkana he saavat tuhon" (2. Nefi 26:10). Vaikka Joseph väittää, että hän ei ollut "syyllistyn[yt] mihinkään suuriin tai pahoihin synteihin" (Joseph Smith - historia 1:28), näyttää ilmeiseltä, että hänellä oli yliherkkä synnintunto, sillä hän "tunsi itsensä usein tuomituksi" vajavuuksiensa tähden ja etsi hartaasti "anteeksiantoa kaikista synneistä[än] ja mielettömyyksistä[än] (Joseph Smith - historia 1:29).
On todellinen periaate, että mitä lähemmäksi Jumalaa pääsee rukouksessa ja jokapäiväisessä käyttäytymissään, sitä enemmän Hän osoittaa meille heikkouksiamme ja kompastuskiviämme. "Ja jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa", kirjoitti Mormonin kirjan profeetta Moroni. "Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi." (Eter 12:27). Kuten usein käy rukoillessamme vastauksia suurimpina pitämiimme ongelmiin, Jumala viisaudessaan ensin osoittaa meille hirren, joka on omassa silmässämme. Vaikka synti on aina tuhoisaa, tietoisuus synnistä voi aktivoida omantunnon joka, osana Kristuksen valoa, voi johdattaa meidät kääntymään pois ja saamaan meidät "unoh[tamaan] sen, mikä on väärin" (Oppi ja liitot 9: 9 ).
Näin oli myös nuoren Joseph Smithin kohdalla. Hänellä saattoi olla täydellinen usko, mutta hän ei ollut täydellinen ihminen. Niin ollen se, mikä ajoi hänet rukoilemaan tuona iltana syyskuussa 1823 - perheen hirsimökissä lähellä Palmyraa - oli, kuten Joseph myöhemmin kirjoitti muistiin, voimakas halu saada "anteeksiantoa kaikista synneistäni ja mielettömyyksistäni sekä vielä itselleni ilmoitusta, että tuntisin tilani ja asemani hänen edessänsä, sillä luotin täysin siihen, että saisin jumalallisen ilmoituksen, koska olin aikaisemminkin saanut" (Joseph Smith - historia 1:29).
 |
Tämän taloudenhoitokauden "toisen vanhimman", Oliver Cowderyn, kirjoittaman kuvauksen mukaan yksi ensimmäisistä Joseph Smithin muistamista asioista, joita enkeli Moroni hänelle tuona yönä kertoi, oli "että hänen syntinsä oli annettu anteeksi ja että hänen rukouksensa oli kuultu." (1) Ennenkuin Mormonin kirjan kääntämisen tehtävä saattoi alkaa, anteeksiannon viesti oli saatettava tiedoksi. Näin ollen, jos usko avasi taivaat ensimmäisellä kerralla, parannus avasi ne toisella kerralla. Tämä pyhän ohjauksen malli tulisi toistumaan eri aikoina ja eri paikoissa kautta koko varhaisen kirkon historian. (2)
Profeetta Mormon, Moronin isä, joka oli nähnyt niin paljon syntiä ja mädännäisyyttä elämänsä aikana,oli hyvin koulutettu parannuksen periaatteeseen ja saattoi jopa aavistaa oman poikansa meneillään olevan tehtävän.
"Ja koska hän on tehnyt tämän, rakkaat veljeni, ovatko ihmeet lakanneet? Katso, minä sanon teille: eivät, eivätkä enkelit ole lakanneet palvelemasta ihmislapsia. Sillä katso, he ovat hänen alamaisiaan palvellakseen hänen käskynsä sanan mukaisesti, näyttäytyen niille, joilla on vahva usko ja luja mieli kaikessa jumalisuudessa. Ja heidän palvelutyönsä virkana on kutsua ihmisiä parannukseen ja täyttää Isän ihmislasten kanssa tekemät liitot ja tehdä niiden työ, raivata tietä ihmislasten keskuudessa julistamalla Kristuksen sanaa Herran valituille astioille, jotta he voivat todistaa hänestä." (Moroni 7:29–31)
Enkelit eivät siis saavu tyydyttämään turhanpäiväistä uteliaisuutta, vaan "kutsumaan ihmisiä parannukseen". Ja näin se oli tuona syyskuun yönäkin vuonna 1823.
Vaikka on täysin asianmukaista tutkia Moronin sanomaa siitä näkökulmasta, että Joseph Smithiä valmistetaan tulevaan tehtäväänsä kääntää "talteen pantu kirja, kultalevyihin kirjoitettu", joka sisälsi "ikuisen evankeliumin täytey[den]" (Joseph Smith - historia 1:34 ), tarkoituksenani on osoittaa, kuinka palautuksen avautuvat näkymät ja taivaalliset ilmestykset opettivat palautuksen profeetalle evankeliumin ensimmäiset periaatteet, erityisesti parannuksen. Tästä näkökulmasta katsottuna jotkin asiat, joita Moroni, mestariprofeetta, alkoi opettaa oppipoikaprofeetalle, saattavat saada uuden merkityksen.
Aivan ensimmäinen pyhien kirjoitusten kohta, jota Moroni lainasi - ja eikö olekin runsaasti ironiaa siinä, että Moroni, Mormonin kirjan profeetta, osoittautuu tässä kokeneeksi Pyhän Raamatun tutkijaksi? - oli Malakian kirjasta, varoitus syntiä vastaan: "Sillä katso, se päivä tulee, joka palaa kuin uuni, ja kaikki ylpeät, niin, ja kaikki jumalattomuuden tekijät palavat kuin oljenkorret " (Joseph Smith - historia 1:37). Sitten, lainaten Apostolien tekojen kolmatta lukua, Moroni puhui jälleen Kristuksen antamasta varoituksesta, että "ne, jotka eivät tahdo kuulla hänen ääntänsä, erotetaan pois kansan keskuudesta" (Joseph Smith - historia 1:40). Hän jatkoi lainaamalla Joelin kirjan luvun 3 jakeet ensimmäisestä viimeiseen [KJV Joel 2: 28-32], sisällyttäen lupauksen, että "jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä", kuten Joseph itse oli tehnyt, "pelastuu", sillä varmasti "nuorukaisenne näkevät näkyjä". (Joel 3:1,5). Moroni "lainasi monia muita kirjoitusten kohtia ja antoi monia selityksiä", joita ei ole kirjoitettu muistiin. (Joseph Smith - historia 1:41).
 |
Palatessaan aina uudelleen tuona yönä ja seuraavana aamuna, Moroni toisti kaiken, minkä oli sanonut ensimmäisellä kerralla, koska toistaminen ei ainoastaan luo muistikuvia, vaan todella vakuuttaa, Ei ihme, että Joseph Smith muisti myöhemmin Moronin lainanneen Raamatun kohtia joko "poiketen vähän siitä, mitä meidän Raamatuissamme lukee" (Joseph Smith - historia 1:36), kuten tapahtui Malakian neljännen luvun kohdalla, tai "tarkoin sellaisina kuin ne ovat meidän Uudessa testamentissamme" (Joseph Smith - historia 1:40), kuten tapahtui Moronin lainatessa Apostolien tekoja. Tässä saattaisi nähdä, ei ainoastaan Joseph Smithin saaman valtuutuksen kääntää Mormonin kirja, vaan myös tuon työn päättämisen jälkeiseen aikaan kohdistuvan kutsun uudistaa Pyhän Raamatun teksti, ei sen hylkäämiseksi, vaan sen kohottamiseksi uudelleen arvoonsa. Lainatessaan Raamattua Moroni osoitti sen päteväksi ja palautti sen kunniaansa. Aivan kuten Raamattu oli tuonut Josephin pyhään lehtoon, sitä käytettiin tässä jälleen ohjaamaan häntä uudessa tehtävässään.
Noiden ensimmäisten kahdenkymmenenneljän enkelillisen opetustunnin aikana Moroni vieraili Josephin luona viisi kertaa: kolme esitystä vei lähes koko yön, yksi seuraavana aamuna hänen yrittäessään kiivetä aidan yli isänsä pellon laidalla, ja yksi vielä Kumoran kukkulalla. Häntä oli varoitettu suhtautumasta kultalevyihin niiden rahallista arvoa katsoen, erityisesti ottaen huomioon Smithin perheen köyhät olosuhteet. Niinpä Josephin "yrit[täessä] ottaa ne esiin", hän sai moitteet ja häntä kiellettiin sitä tekemästä. Enkeli kertoi hänelle, "ettei niiden julki tuomisen aika ollut vielä tullut, eikä tulisikaan, ennen kuin neljän vuoden kuluttua tuosta hetkestä" (Joseph Smith - historia 1:53).
Näemme tässä oppikurssin ja huolellisen ohjauksen alkamisen, mikä oli olennaista profeetan valmistamisessa tehtäväänsä. Ollessaan seitsemäntoistavuotias vuoden 1823 syksyllä, Joseph ei selvästikään ollut vielä valmis vastaanottamaan levyjä ja niiden muassa kääntämistehtävää, eikä hän olisi siihen valmis vielä pitkään aikaan. Moroni teki hänelle tiedoksi, että aina ensimmäisen vierailunsa vuosipäivänä hän halusi tavata Joseph Smithin vuosittain juuri samassa paikassa.
Taivaallisen sanansaattajan vuosittaisen vierailun henkistä, tunneperäistä ja hengellistä merkitystä voidaan tuskin yliarvioida. Myöhempien aikojen pyhät voivat hyvinkin samaistaa tämän nykyiseen käytäntöön tehdä piispan tai seurakunnanjohtajan kanssa kymmenysselvitys vuosittain tai keskustella temppelisuosituksesta säännöllisin väliajoin. Tällaisissa keskusteluissa on hienoja aineksia liittoihin sisätyvästä tilivelvollisuudesta. Ne palvelevat tilaisuutena tunnustaa syntejä, uudistaa sielujen sitoumuksia sekä palauttaa voimaan tärkeysjärjestyksiä, jotka sopivat paremmin yhteen meissä olevan hyvän kanssa. Tunnustaminen tekee hyvää sielulle, ei satunnainen mielikuvaharjoittelu, jossa teeskentelemme syntien hylkäystä, vaan rohkea teko, jossa tunnustamme ne todelliselle, kuuntelevalle ja myötätuntoiselle Jumalan palvelijalle, joka, vaikkakaan ei ole anteeksiannon lähde, voi olla kuunteleva korva, jumalallisen ennallistamisen välittäjä. Pyhät kirjoitukset kertovat: "Tästä te voitte tietää, tekeekö ihminen parannuksen synneistänsä — katso, hän tunnustaa ne ja hylkää ne" (Oppi ja liitot 58:43).
 |
Nyt alamme nähdä Moronin opetussuunnitelmassa hänen roolinsa, paitsi ohjaajana ja opettajana, myös profeettana ja piispana. Kun häntä oli käsketty olemaan liitymättä mihinkään olemassaolevaan kirkkoon, kenen puoleen tämä nuori mies olisikaan voinut kääntyä saadakseen uskonnollista opetusta ja hengenrakennusta? Hänen äitinsä Lucy Mack Smith, ja jotkut muutkin perheenjäsenet, osallistuivat edelleen presbyteerisen kirkon toimintaan, ja on luultavaa, että Joseph osallistui silloin tällöin heidän mukanaan. Ilmeisesti hän kävi useita keskusteluja pappien kanssa näinä vuosina ja saattoi kertoa heille enemmän kuin tilannetaju edellytti. Hänen isänsä, joka oli poikkeuksellisen valmis uskomaan poikansa hengelliseen kehitykseen, varmaan useiden omien näkyjensä ja uniensa vaikutuksesta, uskoi Moronin käyntiin ja vastasikin, "että se oli Jumalasta" (Joseph Smith - historia 1:50), sekä rohkaisi häntä jatkamaan. Niinpä nuori Joseph ilmeisesti odotti vuosittaista tapaamista pyhänä ajatustenvaihdon, syntien tunnustamisen, tutkimisen ja kyselemisen hetkenä. Juuri tieto siitä, että tällaisia tapaamisia oli odotettavissa, on saattanut tehdä valtavan vaikutuksen hänen uskoonsa, käyttäytymiseensä ja kehittyvään ymmärrykseensä tilivelvollisuudestaan ja kutsumuksestaan.
Pyhissä kirjoituksissa on runsaasti ennakkotapauksia ja malleja tällaisesta koulutuksesta. Vaikka Kristus kaksitoistavuotiaana saattoi aikansa mestariopettajat ymmälle, hänen oma tehtävänsä alkoi muodollisesti vasta kun hän myös oli paljon vanhempi. Tuon ajan kuluessa hän sai edelleen vanhemmiltaan ja Taivaalliselta Isältään opetusta ja valmennusta, "armoa armon lisäksi ... kunnes hän sai täyteyden" (katso OL 93:12-13). Tänä aikana hänelle "karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä." (Luuk. 2:52). Muinaista israelilaista profeetta Samuelia opetettiin samalla tavoin. Herra oli ilmestynyt hänelle hänen ollessaan luottavainen, uskova, nuori poika ja valtuutti hänet samaan tapaan: "Pian minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat" (1. Samuel 3:11). Siitä huolimatta Herra otti hänet siipiensä suojaan, sillä "Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan. Näin koko Israel Danista Beersebaan saakka oppi tietämään, että Herra oli uskonut Samuelille profeetan tehtävän."(1. Samuel 3: 19-20). Samoin Herra ei ilmestynyt ainoastaan kerran Samuelille, sillä hän ilmestyi hänelle jälleen Silossa, opettaen ja ilmaisten monia asioita nuorelle profeetalleen (katso 1 Samuel 3:21). Herra ja Jumalan enkelit valmistivat samalla tavalla Nefiä hänen tehtävässään saada haltuunsa Laabanin levyt ja etsiä uusi luvattu maa - oppikurssi, jota hänen kapinoivat vanhemmat veljensä kieltäytytivät hyväksymästä. Jopa apostoli Paavali, saatuaan Damaskoksen tiellä kirkkauden näyn Kristuksesta, meni parannettavaksi, voideltavaksi, kastettavaksi, ja opetettavaksi Jumalan ihmeen inhimillisen toimeenpanijan luo, miehen, jonka nimi oli Ananias. Vaikka oli saamansa valtuutuksen täyttämä, "Saul viipyi jonkin aikaa Damaskoksessa opetuslasten luona" (Apostolien teot 9:19; katso myös Kirje galatalaisille.1: 15-18), oletettavasti ei vain kertoakseen todistuksestaan ja hämmentääkseen epäuskoisia juutalaisia, vaan myös saadakseen opetusta ja ohjausta kristityiltä tovereiltaan.
 |
Joseph Smith ei kerro salaisuuksistaan ja tunnustuksistaan, joista hän saattoi keskustella Moronin vuosittaisten käyntien yhteydessä. Vuosien 1823 ja 1827 välisenä aikana, kun Joseph eteni seitsemäntoista ikäisestä kaksikymmentäyksivuotiaaksi, hän joutui mukaan aarteiden etsintään Bainesbridgessä, New Yorkin osavaltiossa asuvan Josiah Stowellin kanssa. Paljon keskustelua on käyty Joseph Smithin hopeakaivosetsinnästä, jonka avulla perhe yritti täydentää niukkaa toimentuloaan. Vaikka aarteenetsintä oli yleistä toimintaa Uudessa Englannissa ja New Yorkissa vuosikymmenten ajan ja sai valtaansa monia, Joseph tuli yhä vaivautuneemmaksi koko toimintaa kohtaan ja pyrki ottamaan etäisyyttä siihen liittyvään taikuuskulttuuriin ja kansanperinteeseen sekä siinä mukana olleiden rahanhimoiseen luonteenlaatuun, kerrottuaan karkeissa tilanteissa enkeleistä ja kultaleivyistä enemmän kuin hänen olisi pitänyt. Joseph joutui katumaan osallistumistaan tällaiseen toimintaan ja, koska levyjen saamisen aika lähestyi, yritti selvitä eteenpäin. Vaikkakaan hän ei näyttänyt haluavan kertoa meille Moronin kanssa käsittelemiään yksityisasioita, hän antaa yllättäviä vihjeitä ja kiteytyksiä siitä mitä he keskustelivat: "Sen mukaisesti, kuten minua oli käsketty, menin aina vuoden kuluttua ja tapasin siellä saman sanansaattajan joka kerta ja sain häneltä jokaisen keskustelumme aikana opetusta ja tietoa siitä, mitä Herra aikoi tehdä ja miten ja millä tavalla hänen valtakuntaansa oli määrä johtaa viimeisinä aikoina" (Joseph Smith historia - 1:54).
Ihmetystä aiheuttaa sanojen "opetusta" ja "tietoa" [alkuperäisen englanninkielisen OL:n tekstin ilmaus on "intelligence" - äly, älykkyys, tieto (suom. huom.)] harkittu valinta. Edellisen niistä voimme kaikki ymmärtää; jälkimmäinen saattaa viitata "valoon ja totuuteen", jota ainoastaan ilmoitus voi antaa, taivaallista koulutusta, sivistystä ja jalostuneisuutta, mikä pyhittää hengen, ohjatessaan sielua.
Moronin koulutustilaisuuksissa oli myös jotakin enemmän kuin levyt ja niiden hankintaohjeet. Hän selvästi ennusti lähestyviä tapahtumia, koskien sitä "mitä Herra aikoi tehdä", tapahtumia, joihin saattoi sisältyä itse kääntämistyö, tarvittavan valtuuden palauttaminen ynnä muuta enkelillistä opetusta. Lähitulevaisuuden lisäksi Moroni opetti hänelle myös "miten ja millä tavalla hänen valtakuntaansa oli määrä johtaa viimeisinä aikoina". Lienee mahdollista, että näissä vuotuisissa henkilökohtaisissa pappeuspuhutteluissa profeetta Joseph sai oppia, miten ja milloin hänen tuli järjestää ja perustaa Jeesuksen Kristuksen kirkko, kuin myös pappeuden viroista, temppeleistä ja paljon muuta?
"Vihdoin" Joseph Smith sai levyt, urimin ja tummimin sekä rintakilven 22. syyskuuta 1827 "sama[lta] taivaalli[selta] sanansaattaja[lta] - tämän viimeisen ohjeen saattamana: "että minä olisin niistä vastuussa; että jos huolimattomuuttani tai jonkin laiminlyöntini tähden kadottaisin ne, minut erotettaisiin pois" (Joseph Smith - historia 1:59), mutta että jos hän olisi uskollinen, häntä suojeltaisiin työssään. Neljän vuoden pituisen, totuuden ja vanhurskauden periaatteista annetun profeetallisen koulutuksen jälkeen hänen katsottiin olevan valmis ja kelvollinen siirtymään seuraavalle opetuksen tasolle. Kaiken tämänkin jälkeen hänellä oli paljon opittavaa parannuksesta.
 |
Se, missä määrin Joseph oli kertomut muille hänen tapaamisistaan enkeli Moronin kanssa, ei ole tiedossa. Kuitenkin, jopa ennen kuin Joseph sai levyt, Martin Harris, hyvin tunnettu maanviljelijä ja arvostettu kansalainen Palmyrassa, oli osoittanut kiinnostusta nuoren pojan kehittyvää tehtävää kohtaan. Martin Harris oli kaksikymmentäkaksi vuotta vanhempi kuin Joseph ja niin hän oli ehtinyt toimia tievaltuutettuna ja useissa paikallisissa lautakunnissa. Omistaututuneena kirkossakävijänä hän oli saavuttanut raamatuntutkijan maineen.
Paljosta siitä, mitä Harrisista tiedetään näinä alkuvuosina, olemme velkaa Joseph Smithin omalle kertomukselle sekä Lucy Mack Smithille, Josephin äidille, jonka teos "History of Joseph Smith by His Mother" [Joseph Smithin historia hänen äitinsä kertomana] on edelleenkin välttämätöntä lukuaineistoa, erityisesti näiden varhaisten vuosien osalta. Hänen mukaansa Martinin avioliitto serkkunsa Lucy Harrisin kanssa ei ollut kovin ihanteellinen. Äkkipikaisena ja kovakorvaisena, Lucy Harris vastusti sinnikkäästi miehensä kiinnostusta Palmyran orastavaa profeettaa kohtaan. Hän uskoi, että siitä ei koidu mitään hyvää taloudellisesti ja vaati, että hänen tulisi olla osallisena kaikessa Martinin kanssakäymisessä Smithin perheen kanssa. (3) Martinin hätä perustella Joseph Smithin työn uskottavuutta, jos nyt ei todenperäisyyttä, saattaa olla täysin ymmärrettävää, kun otetaan huomioon hänen vaikea kotitilanteensa. Loppujen lopuksihan heidän rahansa tässä juuri olivat ratkaisevassa asemassa. (4)
Selvästi ennen kuin profeetta sai levyt, "huhu tuhansine kielineen" oli kiertämässä kaikkialla Palmyrassa, pyrkien horjuttamaan Smithin perheen mainetta (Joseph Smith - historia 1:61). Sen tuloksena syntynyt vaino tuli niin sietämätömäksi, että Joseph ja Emma halusivat siirtyä Emman kotiin Harmonyyn, Pennsylvaniaan, noin sadan mailin [n. 160 km] päähän etelään Palmyrasta. "Keskellä ahdinkojamme löysimme ystävän eräästä miehestä nimeltä Martin Harris", Joseph kirjoitti, "joka tuli luoksemme ja antoi minulle viisikymmentä dollaria avuksi matkallemme" (Joseph Smith - historia 1:61 ). Tällaisen juuri oikeaan aikaan tulleen avun turvin - vastaten n. 2500 dollarin summaa nykyaikana - pariskunta saattoi lähteä Palmyrasta ja saapua hetimmiten Harmonyyn vuoden 1827 joulukuussa.
Muutaman seuraavan kuukauden aikana, Joseph jatkoi työskentelyään Nefin suurten levyjen kääntämisen parissa, saaden valmiiksi 116 sivua foolscap-kokoisia (n. 34x43 cm) sanelusta kirjoitettuja arkkeja, Martin Harrisin ilmeisesti toimiessa kirjurina. Kotonaan jatkuvasti saamansa kritiikin ahdistamana sekä kenties myös omien epäilystensä vaivaamana, Martin anoi Josephia antamaan valmiit sivut hänen mukaansa, jotta hän voisi näyttää ne itsepintaiselle vaimolleen ja tämän epäilevälle perheelle. Jättäen huomiotta Herran varoitukset, jotka kielsivät häntä tekemästä niin, sekä vastoin parempaa tietoaan, Joseph suostui vastahakoisesti ja luovutti käsikirjoituksen ystävälleen ja hyväntekijälleen. Valitettavasti hän ei tehnyt toista kappaletta sivuista.
Martin palasi kiireesti Palmyraan, jossa hänen pahimmat aikeensa saivat hänestä voiton. Rikkoen piittaamattomasti lupauksensa näyttää niitä vain vaimolleen ja muutamalle valitulle perheenjäsenelle, hän osoittautui uskottomaksi pyhän tekstin haltijaksi ja ennen pitkää menetti ne, epäilemättä lainaamalla niitä muille.
 |
Kun Martinilta ei tullut hänelle mitään uutisia - mikä, kuten Lucy Smith muistelee, "ei ollut lainkaan sen mukaista mitä he erotessaan sopivat" (5) - Josephin huolet vahvistuivat sillä välin tuona samana keväänä vuonna 1828, jolloin hän joutui kotonaan kohtaamaan toisen kriisin: Emma oli synnyttänyt heidän ensimmäisen lapsensa, pojan, joka kuoli pian syntymän jälkeen. Pysyen vaimonsa vuoteen äärellä päivin ja öin, kahden viikon ajan hänen tuskallisen toipumisensa aikana, Joseph ei ainoastaan ollut huolissaan hänen terveydestään, vaan myös käsikirjoituksen tilasta ja kunnosta. Lopulta, Emman kehotuksesta, Joseph palasi Palmyraan, tarkoituksenaan saada tietoa Martinin poissaolosta, kuten myös hänen vaitiolostaan.
Aiotun kohtaamispäivän aamuna Martin oli kuutisen tuntia myöhässä Smithien kotona odottavalta aamiaiselta, ilmeisesti viivytellen ja etsiskellen, Josephin ja muun perheen tuskaillessa kärsimättömänä. Lopulta he näkivät hänen tulevan. Hitain, empivin askelin, silmät maahan luotuina, hän saapui aidalle, nousi sen yli ja painoi hatun silmilleen. Aikaa myöten hän astui sisälle taloon. Lucy kertoo, mitä seuraavaksi tapahtui:
Martin otti veitsen ja haarukan, aivan kuin käyttääkseen niitä, mutta pudotti ne sitten käsistään. Hyrum sanoi: "Martin mikset sinä syö? Oletko sinä sairas?" Martin painoi kätensä ohimoilleen ja parahti syvästi ahdistuneena: "Voi! Minä olen hukannut sieluni. Minä olen hukannut sieluni."
Joseph, joka oli tukahduttanut pelkonsa tähän asti, ponnahti ylös pöydästä, huudahtaen: "Voi! Martin, oletko kadottanut sen käsikirjoituksen? Oletko rikkonut valasi ja langettanut tuomion minun pääni päälle, samoin kuin omasi?"
"Kyllä", vastasi Martin, "se on kadonnut, enkä tiedä minne."
"Voi, Jumalani, Jumalani", sanoi Joseph väännellen käsiään, "kaikki on menetetty, kaikki on menetetty! Mitä minun pitää tehdä? Olen tehnyt syntiä. Juuri minä houkuttelin Jumalan vihan syttymään, pyytäessäni häneltä sitä, mitä minulla ei ollut oikeutta pyytää, kun enkeli oli opettanut toisin ... Onko minun nyt", sanoi Joseph, "palattava vaimoni luo tällaisen tarinan kanssa? Enhän minä uskalla niin tehdä, koska sen kertominen surmaisi hänet välittömästi. Ja miten voin esiintyä Herran edessä? Onko olemassa mitään moitetta, jota en ansaitsisi Korkeimman enkelilltä?
Tänä dramattisena hetkenä, näemme välähdyksen Joseph Smithin luonteesta ja siitä, missä määrin häntä oli opetettu. Vähäisempi ihminen olisi todennäköisesti haukkunut Martin Harrisin perin pohjin oman väärinarviointinsa vuoksi. Ihmisluonne kun on mitä on, me usein syytämme jotakuta toista ongelmiemme aiheuttamisesta, erityisesti kun tämä on noinkin paljon osasyyllinen. Kuitenkin tuona epätoivon kiihkeänä hetkenä, Joseph Smith kohosi kutsumuksensa tasalle, ottaen täyden ja täysimääräisen vastuun koko tapahtumasta: "Olen tehnyt syntiä. Juuri minä houkuttelin Jumalan vihan syttymään." Jos parannuksen ensimmäinen askel on oman vastuun myöntäminen, Joseph oli tässä opettajana ja Martin hänen piinattuna oppilaanaan.
Lucy jatkaa kertomustaan, esittäen poikansa osoittaman katumuksen syvyyden: "Minä pyysin hartaasti, että hän ei olisi niin murheissaan", hän kirjoitti, toivoen voivansa tarjota edes jonkinlaista lohtua. Sillä saattaisihan Herra antaa hänelle anteeksi, pienen nöyryytyksen ja parannauksen ajanjakson jälkeen. Mutta mitä voisin sanoa hänen lohdutuksekseen, kun hän näki koko perheen olevan samassa mielentilassa kuin hän itse oli? Nyyhkytyksemme, voihkimisemme ja katkerat valituksemme täyttivät talon. Erityisesti Joseph oli muita ahdistuneempi, koska hän tiesi varmasti ja surullisesta kokemuksestaan, mitkä olisivat tämän muiden mielestä mitättömältä näyttävän velvollisuuden laiminlyönnin seuraukset. Hän jatkoi kävelyään edes ja takaisin, itkien ja murehtien kuin pieni lapsi, suunnilleen auringonlaskuun saakka, jolloin suostuttelimme hänet ottamaan vähän ravintoa. (7)
 |
Kesällä 1828 Joseph saikin sitten ilmoituksen, pian sen jälkeen kun enkeli oli käynyt häntä tapaamassa, jossa nuori profeetta sai suorasanaisen kurituksen:
"Ja katso, kuinka usein oletkaan rikkonut Jumalan käskyjä ja lakeja ja myöntynyt ihmisten suostutteluihin! Sillä katso, sinä et olisi saanut pelätä ihmistä enemmän kuin Jumalaa. Vaikka ihmiset pitävät Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja halveksivat hänen sanojansa, sinun olisi kuitenkin pitänyt olla uskollinen, niin hän olisi ojentanut käsivartensa ja suojellut sinua kaikilta vastustajan palavilta nuolilta ja hän olisi ollut sinun kanssasi kaikkina ahdingon aikoina. . . . sillä sinä olet antanut tallata johtajasi neuvoja maahan alusta asti."(OL 3: 6-8, 15)
Joseph menetti näin joksikin aikaa oikeutensa kääntää, koetusajaksi, jolloin hän edelleen oppi nöyryyttä ja katumusta, tietoisempana kuin koskaan ennen siitä, että evankeliumin palautus ja Mormonin kirjan kääntäminen tulisivat tapahtumaan hänen kanssaan tai ilman häntä.
Onneksi noin kaksi kuukautta myöhemmin, 22. syyskuuta 1828, Moronin ensimmäisen ilmestymisen viidentenä vuosipäivänä, Joseph Smith sai kokea katumuksensa hedelmät, sanoen: "Ilokseni ja tyydytyksekseni sain jälleen vastaanottaa urimin ja tummimin." Myös hänen ohjaajansa "iloitsi" Josephin opittua parannuksen läksyt ja "kertoi minulle, että Herra oli tyytyväinen uskollisuuteeni ja nöyryyteeni, ja rakasti minua katumukseni ja hartaiden rukousteni tähden." (9)
Tällä kertomuksella Joseph Smithistä, Moronista, Martin Harrisista, ja kadonneesta käsikirjoituksesta on päätösjakso. Yhdeksän kuukautta myöhemmin, lähellä kesäkuun loppua 1829 Peter Whitmer Jr.:n maatilalla Fayettessa New Yorkin osavaltiossa, enkeli Moroni ilmestyi kolmelle silminnäkijälle: Martin Harrisille, David Whitmerille ja Oliver Cowderylle. Aivan kuten Moroni oli tullut Joseph Smithin luo syyskuussa 1823 julistamaan anteeksiantoa ja opettamaan Josephille parannuksentekoa, niin myös tämä Moronin vierailu Harrisin luo sisälsi saman pelastavan periaatteen. Joseph Smith sanoi etukäteen, antaessaan Harrisin ymmärtää, että tämän oli mahdollista olla yksi kolmesta todistajasta: "Martin Harris ... sinun on noyrryttävä Jumalan edessä tänä päivänä ja saatava, jos mahdollista, anteeksianto synneistäsi. Jos teet tämän, on Jumalan tahto, että sinä ... tulet näkemään levyt." (10) On hyvin tunnettua kirkon historiassa, että sen jälkeen kun David, Oliver, Martin ja Joseph olivat vetäytyneet Whitmerin taloa lähellä olevaan metsään, mitään ei tapahtunut ennenkuin Martin poistui uskoen, "kuten hän ilmaisi, että hänen läsnäolonsa oli syynä, että emme saaneet mitä toivoimme. Niinpä hän vetäytyi" ja enkeli ilmestyi sitten muille kolmelle miehelle. Vasta kun Joseph palasi Martinin luo ja tuli mukaan hänen palavaan rukoukseensa, sama näky avautui heille: "'Tämä riittää, tämä riittää", hän sanoi, "silmäni ovat nähneet, silmäni ovat nähneet". Sitten,"hypähtäen seisaalleen, hän huudahti: 'Hoosianna', siunaten Jumalaa, ja muutenkin riemuiten tavattomasti". (11)
 |
Siirrymme nyt kolmanteen ja viimeiseen jaksoomme, tuohon kääntämisen ajanjaksoon jolloin Joseph Smith ja hänen uusi kirjurinsa, Oliver Cowdery, saivat valmiiksi Mormonin kirjan sellaisena kuin nyt sen tunnemme. Oliver (1806-1850) oli kutakuinkin samanikäinen kuin Joseph. Hän oli myös kotoisin Vermontista ja oli ollut myyjänä kaupassa ja opettanut maaseutukouluissa. Ollessaan täysihoidossa Joseph Smithin vanhempien luona, hän sai tietää muinaisesta aikakirjasta ja kadonneista 116 sivusta. Tässä työssä hänen kiinnostustaan kiihotti se, että hän oli "kysynyt Herralta" asiasta. Kuten Oppiin ja liittoihin on kirjattu, "niin usein kuin olet kysynyt, olet saanut opetusta minun Hengeltäni. Ellei niin olisi tapahtunut, et olisi siinä, missä olet tällä hetkellä." (Oppi ja liitot 6:14). Joseph Smith sanoi: "Herra ilmestyi. . . Oliver Cowderylle ja näytti hänelle levyt näyssä ja ... sen mitä Herra oli aikeissa tehdä minun, kelvottoman palvelijansa kautta. Tämän vuoksi hän oli halukas tulemaan minun käännöstyöni kirjuriksi." (12)
Nuo kaksi miestä tapasivat toisensa ensimmäisen kerran 5. huhtikuuta 1829, järjestivät joitakin ajallisia asioita yhdessä seuraavana päivänä, ja aloittivat käännöstyön huhtikuun 7. päivänä. Vaikka olivatkin työtovereita käännöstyössä, suuri eroavaisuus heidän välillään vallitsi heidän hengellisessä valmistautumisessaan ja tietotaidollisessa lähestymistavassaan käsillä olevaan tehtävään nähden. Vaikka olikin ammatiltaan opettaja, joka osasi lukea ja kirjoittaa ja laskea paljon paremmin kuin kumppaninsa, Oliver oli kuitenkin Josephin oppilas ensimmäisten periaatteiden suhteen.
Joseph Smithin kohtaamista syvällisistä älyllisistä vaikeuksista hänen kääntäessään muinaista tuntematonta kieltä, vaikka hänellä oli apunaan Urim ja Tummim, saa vihjeitä Oliverin vastaavasta epäonnistuneesta yrityksestä toimia kääntäjänä, mikä antaa vielä yhden näkökulman parannukseen, kun sitä jälleen kerran opetetaan käännöstyön yhteydessä. On huomionarvoista, että palautuksen toinen vanhin aloitti tehtävänsä etsimällä kääntämisen lahjaa. "Pyydä, että saat tuntea Jumalan salaisuuksia ja että voit kääntää ja saada tietoa kaikista niistä muinaisista aikakirjoista, jotka ovat olleet kätkettyinä ja jotka ovat pyhiä, niin sinulle tapahtuu uskosi mukaan" (Oppi ja liitot 8:11). Kuten vanhin Dallin H. Oaks on kuitenkin osoittanut, Oliver pian "epäonnistui yreityksissään kääntää". (13) Miksi? "Ja katso, sen tähden, että et jatkanut kuten aloitit ... kuvittelit, että minä antaisin sen sinulle, vaikka et käyttänyt harkintaa, paitsi että pyysit minulta. Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein"(Oppi ja liitot 9: 5,7-8).
Tässä oli enemmän kyseessä kuin Oliverin asenne oppimisen alttiuteen ja nöyryyteen. Kyse oli myös kyvystä käyttää sellaista alyllistä menetelmää, joka ei ollut hänessä vielä kehittynyt tuloksia tuottavalle tasolle, ainakaan siten kuin juuri nyt edellytettiin. Oliver epäonnistui älyllisesti vaativassa kääntämistyössä, koska hän ei ollut täysin henkisesti valmentautunut tuohon tehtävään. Kuten Herra ilmoitti: "Katso, sinä et ymmärtänyt; kuvittelit, että minä antaisin sen sinulle, vaikka et käyttänyt harkintaa, paitsi että pyysit minulta. Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein, ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi; sen tähden sinä tunnet, että se on oikein." (Oppi ja liitot 9: 7-8). Joseph Smith oli oppinut molemmat läksyt - hengellisen ja henkisen - aikaisemmista kokemuksistaan. Häntä oli kuluneiden yhdeksän vuoden aikana koulutettu luonteenlaatuun ja henkisiin kykyihin liittyvissä asioissa, sekä jälkiviisaudessa, jonka hän selvästikin oli omaksunut aikaisemmasta kokemuksestaan Martin Harrisin kanssa ja 116 sivun kääntämisestä - valmistava koulu, joka oli tuottanut huomionarvoisen oppineisuuden. Voimmeko todellakaan odottaa Oliverin oppineen nuo asiat yhtä hyvin, vain muutaman päivän tuossa tehtävässä oltuaan. Ehkä meidän on paikallaan muuttaa ajatustamme siitä, kuka oli oppilas ja kuka oli opettaja.
 |
Kääntämisen henkiset vaatimukset olivat ankarat ja erittäin haastavat. Jos kolmen siliminnäkijän kokemukset ja todistus otetaan kirjaimellisesti, Mormonin kirjan menestyksekäs käännöstyö ei ollut taianomaista eikä tarunomaistakaan, vaan harkittua ja ihmeellistä, kuuliaisuuden, toistuvan parannuksenteon ja niitä seuraavien ilmoitusten huolellista yhdistelmää yhtäältä, sekä ankaraa syvällisen tutkimuksen, mieleen palauttamisen ja oikeaksi tunnistamisen ynnä yrityksen ja erehdyksen henkistä harjoitusta toisaaalta. Kääntämisen yksityiskohdat jäävät edelleen salaisuudeksi, mutta saattaa olla opettavaista verrata Joseph Smithin työtä hänen hienon aikalaisensa, muinaisen egyptiläisen hieroglyfikirjoituksaen suurenmoisen kääntäjän, nerokkaan ranskalaisen kielitieteilijän, Jean-Francois Champollionin työhön. Vain viisi vuotta aikaisemmin Champollion oli lopultakin pystynyt tulkitsemaan Napoleonin armeijan Alexandrian läheltä vuonna 1799 löytämän kuuluisan Rosettan kiven salaperäiset hieroglyfit. Tutkittuaan koko elämänsä ajan koptia, arabiaa, hepreaa, kreikkaa, egyptiä ja tusinaa muutakin kieltä, Champollion kuuluisassa kirjeessään "Lettre à Monsieur Dacier", 22.9. 1822, tasan vuosi ennen Moronin ensimmäistä käyntiä, vakuutti odottavan maailman siitä, että hän osasi lukea Egyptin muinaisia hieroglyfisiä kirjoituksia. Tämä seurauksena grenoblelaista Champollionia edelleenkin oikeutetusti kunnioitetaan nykyaikaisen egyptologian isänä.
Kun Champollion ensin naiivisti uskoi koptin kielen perusteellisen tuntemuksensa avulla pääsevänsä suoraan tulkitsemaan egyptiläisiä hieroglyfejä, hän vähitellen heräsi oivaltamaan, että se ei musertavan selvästi ollut mahdollista. Hieroglyfinen kirjoitus ei koostunut yhdestä aakkostosta, vaan siinä oli monenlaisia kirjoitustapoja samalle henkilölle tai paikalle, eikä siinä ollut vokaaleja, vaan runsaasti pikakirjoituksen omaisia lyhenteitä, vaikkapa esimerkiksi jos [suomeksi kirjoitettaisiin "psk" sanan "pysäköinti" sijasta tai "lpst" sanan "yliopisto" sijasta]. Lisäksi muinaisen Egyptin kirjurit olettivat lukijan olevan perehtynyt heidän käyttämiinsä lyhenteiden ja oikeiden vokaalien yhdistelmiin, "mutta tietämys tästä oli hävinnyt, vaikka koptin kieli antaakin siitä vihjeitä." (14)
Pitkän ja tunnollisen vaivannäön jälkeen Champollion totesi, että hieroglyfejä ei voinut lukea yksittäin, vaan ryhmissä tai rykelminä. Kiihkeästi vertaillen kreikkaa koptiin, koptia demoottiseen (myöhemmin yksinkertaistettuun muinaiseen egyptiläiseen kirjoitustapaan) ja siitä jatkaen, demoottista hieroglyfiseen, Champollion havaitsi, että hieroglyfisiä merkkejä oli kolminkertainen määrä kreikkalaisiin sanoihin verrattuna. Niinpä niissä täytyi olla merkkien yhdistelmiä tai ryhmiä ilmaisemassa yksittäistä merkitystä - toisin sanoen konsonantteja ja tavuja, äänteellisen ilmaisun olennaisia osia. Vaikka hieroglyfeissä ei käytetä vokaaleja, ne olivat äänteiden ja kuvien yhdistelmiä. Toisin kuin muut aikansa tutkijat, kuten englantilainen Thomas Young, Champollion ei nyt ainoastaan etsinyt lisäjohtolankoja hieroglyfisen ja demoottisen kirjoituksen väliltä, vaan kykyä lukea sokkelotehtävää, josta hieroglyfinen kirjoitus koostui.
Se mikä lopulta mahdollisti Champollionille tehdä jotakin, mitä sen enempää Young kuin kukaan muukaan ei kyennyt saavuttamaan, oli käyttää koptin kielen osaamistaan ongelman ratkaisemiseen. Kuten eräs johtava tutkija on kirjoittanut: "Hänen koptin kielen osaamisensa teki hänelle mahdolliseksi päätellä monien tavumerkkien äänteellinen sisältö, ja osoittaa oikea lukutapa monille kuvallisille merkeille, joiden merkitys avautui hänelle kivessä olevan kreikankielisen tekstin avulla. (15) Merkkien tulkinnan järjestelmä, jota Champollion oli menetelmällisesti kehittänyt useiden vuosien ajan, sisälsi ajatuksen, että hieroglyfinen kirjoitus oli pääasiassa äänteellistä, mutta ei aivan kokonaan, että se sisälsi myös logogrammeja eli eräänlaisia pikakirjoitussymboleja, joita käytettiin kirjoitettaessa faaraoiden ajan kotoperäisiä nimiä ja yleisiä substantiiveja. Molempien näiden yhdistelmästä koostui muinainen aakkosto, jonka hän kykeni nyt osoittamaan oikeaksi ja jota kykeni lukemaan tai avaamaan riittävän hyvin. Näin Champollion tuli oikeaan johtopäätökseen siitä, että hieroglyfiset kirjoitukset eivät olleet kotoisin ainoastaan Egyptin historian myöhemmiltä ajanjaksoilta, vaan myös varhaisimmalta faaraoiden ajalta. Hän siis avasi koko järjestelmän ja osoitti, että sekä hieroglyfinen, hieraattinen että demoottinen kirjoitus vastasivat kaikki samaa kieltä. Vaikka Young saattoi hyvinkin saada selville joitakin aakkoston osia, juuri "Champollion avasi kokonaisen kielen." (16)
 |
Joseph Smith sensijaan osasi töin tuskin lukea tai kirjoittaa yhtä kieltä, englantia. (17) Joseph Smithillä ei ollut sen paremmin aikaa, tieteellistä koulutusta, kuin kielitaitoakaan voidakseen tulkita kirjoitusmerkkejä yhden toisensa jälkeen. Hänen tehtävänään itse asiassa ei ollutkaan hallita muinaisen kielen hallintaan tarvittavaa kielitiedettä, vaan kääntää tai välittää merkkien merkitys englannin kielelle. Hänen alustava käännöstyönsä koostui Nefin isoilta levyiltä löytyneiden useiden "kirjoitusmerkkien", kirjainten, lauseiden tai hieroglyfien kopioinnista jonkinlaiseksi työaakkostoksi. "Kopioin huomattavan määrän niitä," hän kirjoittaa, selvänä esimerkkinä vahvasta henkisestä harjoituksesta ja huolellisesta opiskelusta, minkä hän tarvitsi ennenkuin tosiasiallinen käännöstyö saattoi alkaa. Vasta sen jälkeen hän alkoi vähitellen käyttää jotakin, mitä ei Champolionilla eikä kenelläkään muulla kielentulkitsijalla ollut käytettävissään: "kääntäjiä", Näiden muinaisten välineiden avulla Joseph Smith aloitti tulkitsemaan joitakin kirjoitusmerkkejä.
Näyttää siltä, että menetelmässä oli vähemmän kyse levyillä olleiden yksittäisten merkkien ja kirjoitusten merkityksen tulkinnasta tai avaamisesta, kuten Champollion oli Rosettan kiven kanssa vaivalloisesti toiminut, vaan enemmänkin niihin tuolloin sisältyneiden merkitysten havaitsemisesta ja sitten sen lisäksi ponnistelusta noiden merkitysten siirtämiseksi hyväksyttävälle kuningas Jaakon raamutunkäännöksen klassiselle englannin kirjakielelle. Nuo kääntäjät näyttävät toimineen kahdella tasolla: ne välittivät muinaisen tekstin merkityksiä, samalla esittäen sanamouotoja raamattulliselta kuulostavalla englannin kielellä, mikä tuolloin oli kaukana Joseph Smithin käsityskyvyn ulottumattomissa. Näin saatamme väittää, että Joseph Smith ei ollut koodin purkaja tai pelkkä kääntäjä Champollionin omaisessa sanojen merkityksessä, vaan viestinvälittäjä/kääntäjä sekä myös kirjoittaja, joka kääntäjien avulla siirsi näkemänsä hienostuneeksi englanninkieliseksi proosaksi ja runoudeksi. [suom. huom.: vrt. myös ajatussivu 007 - Kirjan kirjoituksesta]
Kaikkeen tähän Oliver oli huonosti valmistautunut. Hänen saamansa, hänen tilanteeseensa muokattu lempeä nuhtelu Opin ja liittojen luvussa 9 oli vähemmän nuhde ja enemmän muistutus siitä, että Jumala oli jo kutsunut ja valmistanut profeettansa. Se mitä nyt tarvittiin, oli nöyrä, tunnollinen kirjuri, omistautunut tukija ja pian tapahtuvien näkyjen luotettava silminnäkijä. "Älä nurise, poikani, sillä on minun viisauteni mukaista, että olen tehnyt tällä tavalla sinua kohtaan. ... sinun ei kuitenkaan ole tarpeen kääntää nyt. Katso, se oli tarpeen, kun aloitit, mutta sinä pelkäsit, ja aika on mennyt, eikä se nyt ole tarpeen. Sillä etkö näe, että minä olen antanut palvelijalleni Josephille kylliksi voimaa sen korvaamiseksi? Enkä minä ole tuominnut kumpaistakaan teistä. ... Ole uskollinen, äläkä antaudu mihinkään kiusaukseen." (Oppi ja liitot 9:6,10-13). Tämä oli parannuksen oppitunti, jota kumpikaan mies ei voinut olla huomaamatta.
 |
Vaikka Joseph ja Oliver saivat oppia parannuksenteosta jo käännöstyön alussa, heitä muistutettiin toistuvasti sen keskeisestä merkityksestä käännöstyön edetessä. Tunnettuja ovat David Whitmerin muistelmat vuodelta 1882, joissa hän kertoo tilanteesta, jolloin Joseph Smith ei kyennyt kääntämään huolimatta kaikista hallinnassaan olevista lahjoista. "Hän ei voinut kääntää, ellei hän ollut nöyrä ja omannut oikeita tunteita kaikkia kohtaan", Whitmer muisteli.
Havainnollistuksen avulla on mahdollista ymmärtää tämä. Eräänä aamuna, kun Joseph oli valmistautumassa jatkamaan käännöstyötä, kaikki ei ollut kohdallaan talossa ja hän oli poissa tolaltaan siitä. Emma oli tehnyt jotain. Oliver ja minä menimme yläkertaan [ilmeisestikin tämä tapahtui Whitmerien kotona] ja Joseph tuli ylös pian sen jälkeen jatkaakseen kääntämistä, mutta hän ei kyennyt tekemään mitään. Hän ei kyennyt kääntämään ainuttakaan tavua. Hän meni alakertaan, ulos hedelmätarhaan ja rukoili nöyrästi Herraa. Hän oli poissa noin tunnin ajan - tuli takaisin taloon ja pyysi Emmalta anteeksiantoa ja tuli sitten yläkertaan, jossa me olimme ja sen jälkeen kääntäminen sujui ihan hyvin. Hän ei kyennyt tekemään mitään, ellei hän ollut nöyrä ja uskollinen. (18)
Näin ollen, käyttäen B. H. Robertsin tapaa ilmaista asia, käännöstyö "ei ollut pelkästään mekaaninen tapahtumasarja", vaan pikemminkin juuri heidän käännöstyönsä kohteena olevan kirjan sisältämien periaatteiden ohjaaman hengellisen ja henkisen sovellustyön laboratorio. Vielä miltei 10 vuoden valmistautumisen jälkeen Joseph Smith oppi uudelleen läksyn, että jopa pienimmätkin synnit tai järjettömät mielen pahoittamiset estivät innoituksen ja ilmoituksen vapaan virran. Uskon kautta, uskon joka johtaa parannukseen, joka taasen johdattaa Herran Hengen opastavaan ja selkiyttävään vaikutukseen, hän selvisi käännöstyön loppuun saakka.
Johtopäätökset
Ehdotan uutta ja erilaista näkökulmaa, kuin jotkut Joseph Smithin elämäkertakirjoittajat ovat tarjonneet. Missään en ole väittänyt, että Joseph Smith olisi täydellinen tai virheetön ihminen. Hänen syntinsä ja epätäydellisyytensä olivat todellisia, ja vaikka en olekaan jäänyt aikailemaan niiden parissa horjuttaakseni uskoa hänen toimintaansa, ne varmasti aiheuttivat hänelle paljon surua ja vaikeuksia. Kuitenkin meidän aiheenamme on ollut se, että jos Jumala kutsui profeetan, hän valmisti tuon profeetan ensimmäisten periaatteiden sisäistämiseen. Moronin tehtävä, valmistaessaan tietä Mormonin kirjan kääntämiselle, oli toteuttaa vieraileville enkeleille annettua haastetta: "palvella... hänen käskynsä sanan mukaisesti, näyttäytyen niille, joilla on vahva usko ja luja mieli kaikessa jumalisuudessa. Ja heidän palvelutyönsä virkana on kutsua ihmisiä parannukseen ja täyttää Isän ihmislasten kanssa tekemät liitot"(Moroni 7:30-31). Kerta toisensa jälkeen Moroni, mestariprofeetta, koulutti Joseph Smithiä, oppipoikaprofeettaa, sielun asioihin: rehellisyyteen ja lahjomattomuuteen, nöyryyteen ja kärsivällisyyteen, parannukseen ja anteeksiantoon.
Joseph Smithin kumppanit käännöstyössä, Martin Harris ja Oliver Cowdery, olivat niin ikään opetettavina samoissa periaatteissa ja oppivat kovien kokemusten kautta, että evankeliumin sanansaattajien oli elettävä evankeliumin sanoma, voidakseen saada aikaan pysyvää vaikutusta. Lahjomattomuus, ei teeskentely, vetäisi puoleensa parhaita miehiä ja naisia rakentamaan kestävää liikettä. Tämä määräys toistettiin aina Fayetteen ja kirkon järjestämiseen asti huhtikuussa 1830 ja itse asiassa noina vuosina sen jälkeenkin: "minä kiellän sinua saarnaamasta mitään muuta kuin parannusta" ja "suuriarvoisinta sinulle on julistaa parannusta tälle kansalle, jotta voit tuoda sieluja minun luokseni, jotta voit levätä heidän kanssansa minun Isänivaltakunnassa" (Oppi ja liitot 19:21; 15:6; katso myös 16:6). Itse asiassa tämä opetus parannuksesta ja anteeksiannosta toistettaisiin lukuisia kertoja kirkon myöhemmän historian sivuilla, mukaan lukien kuuluisassa näyssä Kirtlandin temppelissä vuoden 1836 huhtikuussa, kun Vapahtaja lausui jälleen Josephille ja Oliverille: "Katso, teidän syntinne on annettu teille anteeksi; te olette puhtaita minun edessäni; nostakaa siis päänne ja riemuitkaa" (Oppi ja liitot 110:5).
 |
Viitteet
(1) Kirje [Letter IV] Oliver Cowderylta W. W. Phelpsille, sanomalehdessä Messenger and Advocate, helmikuu 1835, 79.
(1) Kirje [Letter IV] Oliver Cowderylta W. W. Phelpsille, sanomalehdessä Messenger and Advocate, helmikuu 1835, 79.
(2) Esimerkiksi keväällä 1836 Kirtlandin temppelin vihkiäisissä, kun Kristus itse ilmestyi temppelin alttareiden edessä, yksi ensimmäisistä sanoista, jotka hän julisti Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle, olivat: "Katso, teidän syntinne on annettu teille anteeksi; te olette puhtaita minun edessäni; nostakaa siis päänne ja riemuitkaa " (Oppi ja liitot 110:5). Aivan kuten usko edeltää ihmettä, parannus edeltää toimeksiantoa. Työmiehen oltava "palkkansa ansainnut" (Oppi ja liitot 84:79).
(3) Professorit Susan Easton Black ja Larry C. Porter julkaisevat piakkoin uuden Martin Harrisin elämäkerran. [Tämä elämäkerta-artikkeli on julkaistu: Black, Susan Easton ja Porter, Larry C. 2011: "Rest Assured, Martin Harris Will Be Here in Time". Journal of the Book of Mormon and Other Restoration Scripture. 20/1 (2011), 5–27. Artikkeli on saatavissa osoitteessa:
http://publications.mi.byu.edu/publications/jbms/20/1/S00002-513f7886e6f4d2-RestAssured-LR.pdf. Suom huom.]
http://publications.mi.byu.edu/publications/jbms/20/1/S00002-513f7886e6f4d2-RestAssured-LR.pdf. Suom huom.]
(4) Lisätietoa Harrisin matkasta itään, ks. Kimball, Stanley B. 1970: The Anthon Transcript: People, Primary Sources and Problems. BYU Studies, vol. 10, no. 3 (Spring 1970): 325–52; ks. myös kirjoittajan tuleva artikkeli ‘Read This I Pray Thee’: Martin Harris and the Three Wise Men of the East (hyväksytty julkaistavaksi vuonna 2010 aikakauslehdessä Journal of Mormon History).
[Vimeksimainittu on hankittavissa osoitteessa:
http://www.jstor.org/stable/23291075?seq=1#page_scan_tab_contents. Ks. myös artikkeli McKay, Michael Hubbard 2015:“Git Them Translated” Translating the Characters on the Gold Plates. Teoksessa Blumell, Grey ja Hedges, toim. 2015: Approaching Antiquity: Joseph Smith and the Ancient World (2013 Church History Symposium). Provo, Utah: Religious Studies Center, Brigham Young University, yhteistyössä Salt Lake City: Deseret Book Co. Artikkeli on saatavissa osoitteessa
http://www.ldsperspectives.com/wp-content/uploads/2016/11/Git_Them_Translated_Translating_the_Cha.pdf. Suom. huom.]
http://www.jstor.org/stable/23291075?seq=1#page_scan_tab_contents. Ks. myös artikkeli McKay, Michael Hubbard 2015:“Git Them Translated” Translating the Characters on the Gold Plates. Teoksessa Blumell, Grey ja Hedges, toim. 2015: Approaching Antiquity: Joseph Smith and the Ancient World (2013 Church History Symposium). Provo, Utah: Religious Studies Center, Brigham Young University, yhteistyössä Salt Lake City: Deseret Book Co. Artikkeli on saatavissa osoitteessa
http://www.ldsperspectives.com/wp-content/uploads/2016/11/Git_Them_Translated_Translating_the_Cha.pdf. Suom. huom.]
(5) Proctor, Scot Facer ja Proctor, Maurine Jensen, toim. 1996: Lucy Mack Smith, The Revised and Enhanced History of Joseph Smith by His Mother. Salt Lake City: Deseret Book, 161.
(6) History of Joseph Smith, 164–166.
(7) History of Joseph Smith, 166.
(8) History of Joseph Smith, 174.
(9) History of Joseph Smith, 176.
(10) History of Joseph Smith, 199.
(11) Roberts, B. H., toim. 1957: Joseph Smith, History of the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints. Toinen, uudistettu painos. Salt Lake City: Deseret Book, 1:54–55.
(12) Jessee, Dean C. toim. 1989: The Papers of Joseph Smith, vol. 1: Autobiographical and Historical Writing, Salt Lake City: Deseret Book, 1:10.
(13) Oaks, Dallin H. 1992: Our Strengths Can Become Our Downfall. BYU Speeches of the Year, 7.6.1992, 6.
(14) Adkins, Lesley ja Roy 2000: The Keys of Egypt: The Obsession to Decipher Egyptian Hieroglyphs. New York: Harper Collins, 84.
(15) Wallis Budge, Ernest Alfred 1976: The Rosetta Stone in the British Museum. New York: AMS Press, 4.
(16) Parkinson, Richard B. 1999: Cracking Codes: The Rosetta Stone and Decipherment. Berkeley: University of California Press, 40.
(17) Emma Smith kertoi myöhemmin uudelleen kokemuksensa tuosta kääntämisen ajasta pojilleen seuraavasti: "Olen vakuuttunut siitä, että kukaan ei olisi voinut sanella käsikirjoitusten tekstejä ellei hän ollut innoitettu. Sillä toimiessani hänen kirjurinaan, teidän isänne saattoi sanella minulle tunnin toisensa jälkeen, ja kun palasimme työn pariin aterioiden tai taukojen jälkeen, hän kykeni välittömästä aloittamaan siitä mihin hän oli jäänyt, näkemättä käsikirjoitusta tai antamatta lukea itselleen mitään osaa siitä. Tämä oli hänen tavallinen tapansa siinä työssä. Olisi ollut epätodennäköistä, että oppinut ihminen olisi kyennyt tämän tekemään ja jollekulle niin tietämättömälle ja oppimattomalle kuin hän oli, se oli yksinkertaisesti mahdotonta" (Sisar Emman viimeinen todistus", "Saints' Herald 1. lokakuuta 1879, 290).
(18) David Whitmerin antama lausunto William H. Kelleylle ja G. A. Blakesleelle (Gallenista, Michiganista) 15. syyskuuta 1882 Badenin ja Kelleyn Mormonin kirjan jumalallisesta alkuperästä käymässä väittelyssä, 186. Lainattu teoksessa Madsen, Brigham D., toim. 1999: Brigham Henry Roberts, The Essential B. H. Roberts. Salt Lake City: Signature Books, 139.
Alkuperäinen artikkeli:
Bennett, Richard E. 2010: Joseph Smith and the First Principles of the Gospel, 1820–29. Teoksessa Holzapfel, Richard Neitzel ja Jackson, Kent P., toim. 2010: Joseph Smith, the Prophet and Seer. Provo, UT: Religious Studies Center, Brigham Young University; Salt Lake City: Deseret Book, 23–50.
Saatavissa sivulla https://rsc.byu.edu/archived/joseph-smith-prophet-and-seer/joseph-smith-and-first-principles-gospel-1820-29
Richard E. Bennett oli tätä julkaistaessa [ja on edelleen tämän käännöksen julkaisun aikaan] kirkon historian ja opin professori Brigham Youngin yliopistossa.
Artikkelin suomennos on julkaistu tekijän luvalla.
Artikkeliin sijoitetut kuvat: E. Kennedy, 2016.
Kuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin.
Kuvat ovat somisteita, ne eivät liity tekstiin.
Suomennos: RML